Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli on tyrmistynyt Yleisradion suunnitelmista karsia maakuntien alueellista ohjelmaa. Kallin mukaan tämä on vastoin niitä vakuutuksia, joita Yleisradion johto antoi maaliskuussa kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajille. Kallin mukaan yhtenä keskeisenä elementtinä oli silloin alueiden palvelutason säilyttäminen nykyisellään.
- Jos palveluiden taso nykyisestä heikkenee, niin tottakai silloin joudutaan miettimään kokonaan uudelleen, että mikä on Yleisradion rahoituksen taso sitten. Jos alueilla jäädään pelkästään jonkun yksityisen median varaan niin tilanne muuttuu täysin.
- Jos julkisuudessa esiintyneet tiedot pitävät paikkansa, Yleisradio toimii juuri päinvastoin kuin yhtiö meille keväällä lupasi. Eduskuntaryhmät edellyttivät yhteisessä julkilausumassaan, että Ylen toimintaedellytykset ja palvelut turvataan nykyisen kaltaisessa laajuudessa. Meille vakuutettiin, että eduskuntaryhmien yhteinen julkilausuma takaa palvelujen säilymisen tänä ja ensi vuonna. Puoli vuotta myöhemmin yhtiö on vetäytymässä omista lupauksistaan. Sitä en voi sallia, Kalli sanoo.
Täysi palvelu maakuntaradioissakin
Kalli oli suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtajana neuvottelemassa muiden eduskuntaryhmien puheenjohtajien kanssa Ylen rahoituksen ja palveluja turvaavaa julkilausumaa sen jälkeen kun viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) yllättäen irtisanoutui Ylen rahoitusta ja hallintoa pohtineen parlamentaarisen työryhmän yksimielisestä esityksestä.
- Se harjoitus ei ollut helppo, mutta kaikki eduskuntaryhmät pääsivät kuitenkin yksimielisyyteen siitä, että Ylen toimintaedellytykset turvataan. Yleisradion alueellinen toiminta on yksi yhtiön keskeisempiä tehtäviä julkisen palvelun yhtiönä.
Kallin mielestä Ylen pitää nyt selventää mitä he tarkoittavat ja mitä he haluavat.
- Ainakin me täällä eduskuntaryhmien puheenjohtajina olemme valmiit säilyttämään Ylen talouden pohjan mutta edellytämme, että Suomessa eri alueilla yleisradiolaki toteutuu niin, että julkisen palvelun tehtävä on samaa tasoa mitä nytkin.
-Tasavertaisuuden nimissä Suomessa Yleisradion pitää toteuttaa sellaista ohjelmaa, jossa kaikilla alueilla on mahdollisuus kertoa omat uutisensa ja siinä Yleisradion pitää olla jatkossakin täyden palvelun tarjoaja.
Maakuntaradioiden tulisi Kallin mielestä voida säilyttää omat maakunnalliset uutisensa. Hän on myös tyrmistynyt maakuntien ohjelma-ajan karsimisesta. Hän uskoo, että kaikki eduskuntaryhmät ovat samaa mieltä.