Kesällä sattumankaupalla pääministeriksi noussut Mari Kiviniemi elää juuri nyt kovia kuukausia. Kiviniemen pitäisi pystyä melkeinpä ihmetekoihin, jotta mielipidetiedusteluissa surkeissa luvuissa painiva keskusta voisi jatkaa pääministeripuolueena myös vaalien jälkeen.

Puoluesihteeri Timo Laaninen kiirehti jo hätiin ja julisti hulppeasti kevään eduskuntavaalit Kiviniemen ja kokoomuksen Jyrki Kataisen väliseksi kaksintaisteluksi. Mutta ennen tällaista uhoa Kiviniemen pitäisi vakuuttaa vielä lopullisesti oma keskustan kenttäväkensä.

Keskustalaisten viime viikonlopun laivaristeilyllä ei kesäkuun puoluekokouksen hurmahengestä ollut enää tietoakaan. Taustalla muhii ennen muuta jätevesikapina, jonka nokkamiehiksi ovat ryhtyneet puoluejohdosta pudonneet Jarmo Korhonen ja Antti Rantakangas sekä hallituksen sisältä kirvelevästi vielä Paavo Väyrynen.

Tätä kapinaa ei ole nostanut keskustan monesti parjaama etelän media, vaan keskustalaiset äänestäjät ihan itse.

Ja matkan aikana tuli vielä tieto, että myös ympäristöministeri Paula Lehtomäen perheen osakekaupat ovat joutuneet selvitysten alle. Laivalla nähtiinkin huonotuulinen ja hermostunut Kiviniemi.

Lyhysanaiselta pääministeriltä ei Lehtomäki-kommentteja juurikaan herunut.

- Ei minulla nyt ole mitään lisättävää tähän keskusteluun, oli Kiviniemen sanoma.

Eikä tahtonut alkuun maistua myöskään puoluesihteeri Laanisen puheiden kommentointi.

- Minusta on jotenkin kummallista, että aina joutuu kommentoimaan muiden sanomisia. Mielestäni puoluesihteeri Laaninen puhui asiaa, Kiviniemi sanoi.

Jo ennen risteilyä Kiviniemi teki selväksi, että on vähän naurettavaa pyytää häneltä myöskään Vanhas-lausuntoja.

- Vaikea ymmärtää näitäkään kaikkia kysymyksiä ja tätä ylenmääräistä yksityiskohtien kaivelua. Vähän hassua, Kiviniemi tuumasi.

Haastattelut ikävistä asioista eivät siis Kiviniemelle maistu ja vastauksissa alkaa olla jo kiukuttelunkin makua. Vaaleihin on aikaa seitsemisen kuukautta.