Hän myöntää myös poliisin olleen yhteydessä valvojaan. Muuta Parkkonen ei suostu sanomaan asiasta. Sekin on tavanomaista enemmän, sillä yleensä Fiva ei kommentoi millään tavoin yksittäisiä tapauksia.

Parkkonen muistuttaa yleisellä tasolla, että kaikki osakkeen hintaan vaikuttava tieto voi olla sisäpiiritietoa ja tapauskohtaisesti joudutaan selvittämään, onko kyse sisäpiiritiedosta ja onko tietoa käytetty arvopaperimarkkinalain vastaisesti hyväksi. Näytön saanti ei aina ole helppoa.

Kolme vaihtoehtoa

Oman selvitystyönsä jälkeen Fiva ratkaisee, jääkö asia sikseen, antaako se julkisen huomautuksen vai annetaanko asia poliisin tutkittavaksi.

- Poliisilla on parempi keinovalikoima tutkintaan, Parkkonen muistuttaa.

Enimmäisrangaistus sisäpiiritiedon väärinkäytöstä on neljä vuotta vankeutta. Silloin on kyse törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä eli esimerkiksi suunnitelmallisesta tiedon käytöstä tai huomattavista rahamääristä.

Muissa tapauksissa rangaistus on sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Törkeästä sisäpiirintiedon ei voi selvitä sakoilla, vaan siitä saa vähintään neljä kuukautta vankeutta.

Yksi huomautus

Fiva on antanut kerran julkisen huomautuksen sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Se tuli noin kaksi vuotta sitten Aspon hallituksen jäsenelle, joka oli ollut päättämässä yhtiön omien osakkeiden osto-ohjelmasta. Ennen pörssitiedotteen julkistamista miehen puolison määräysvallassa ollut yhtiö antoi toimeksiannon hankkia 5 000 Aspon osaketta.

Lehtomäen puoliso omistaa 51 320 Talvivaaran osaketta. Lisäksi Lehtomäen kahdella lapsella on 3 550 Talvivaaran osaketta. Loppuviikon kursseilla osakkeiden yhteisarvo oli lähes 300 000 euroa. Lehtomäellä itsellään ei ole osakkeita.

Lehtomäki täydensi sidonnaisuusilmoitustaan viime viikolla. Siinä hän kertoi lähipiirinsä hankkineen alkuvuodesta merkittävän määrän Talvivaaran osakkeita. Nykyisin ministerin on kerrottava omista sidonnaisuuksistaan, mutta ei puolison sidonnaisuuksista.