Lehtomäen mukaan hänen lähipiirinsä on hankkinut Talvivaaran osakkeita tammi- ja helmikuussa, mutta sen tarkemmin hän ei halunnut lähipiirinsä osakekaupoista kertoa.
- Minä en usko, että minulla on mitään velvoitetta kommentoida julkisuuteen yksityishenkilön täyttä julkisuuden suojaa koskevista ratkaisuista, Lehtomäki sanoi keskustan risteilyllä Riikaan.
Lehtomäen mukaan viranomainen tutkii, mitä haluaa. Selvitykset ovat hänen mukaansa turhia.
- Selvitystä pitää tietysti tehdä, mutta on vähän vaikea hyväksyä, että pelkästään sillä perusteella, että ihminen on politiikassa mukana ja että hänen lähipiirissään harrastetaan osakesijoittamista, leimataan rikolliseksi. Se ei ole helppo asia hyväksyä, Lehtomäki sanoi.
Akvaariossako pitäisi elää?
Lähipiirinsä osakauppoja selvittänyt Lehtomäki hermostui toimittajien kysymyksiin. Hän ihmetteli, haluaako media, että kaikki sidonnaisuudet katkaistaan ja poliitikot pannaan akvaarioon asumaan.
- Olen lukuisia kertoja sanonut, että minulla ei ole ollut eikä ole - enkä usko, että minulla koskaan tulee olemaan tuohon yritykseen liittyvää sisäpiiri-informaatiota. Tämä sama viesti on myös yrityksen puolelta lukuisia kertoja tällä viikolla todettu, Lehtomäki sanoi ja ihmetteli, miten moneen kertaan sama on sanottava.
Talvivaaran suunnitelmat julki helmikuun alussa
Talvivaara ilmoitti 9. helmikuuta, että se selvittää mahdollisuuksia saada uraani hyötykäyttöön tuotannossaan. Huhtikuun puolivälin jälkeen yhtiö kertoi tytäryhtiönsä Talvivaara Sotkamon hakeneen valtioneuvostolta lupaa uraanin talteenottoon.
Tämäntyyppistä tietoa ennen julkista ilmoitusta tavalla tai toisella saavista tulee sisäpiiritiedon haltijoita. Sisäpiiritietietoa ei saa käyttää hyväksi osakehankinnoissa tai niiden myynnissä. Yhtiön tulevaisuuden näkymiä parantava tieto nostaa yleensä osakkeiden hintaa.
Kiviniemi: Asia tarvittaessa selvitettävä
Pääministeri Mari Kiviniemi sanoi kuulleensa risteilyllä Lehtomäen lähipiirin osakekauppoja koskevasta selvityksestä.
Kiviniemi ei ollut keskustellut asiasta Lehtomäen kanssa. Pääministerin mukaan asia on selvitettävä, jos on jotain selvitettävää.