Rantakankaan mielestä asiasta ei olisi pitänyt säätää asetuksella, vaan se olisi pitänyt tuoda eduskuntaan lainsäädäntötasoisena, jolloin eduskunta olisi voinut selvittää sen vaikutuksia asiantuntijakuulemisilla. Hän muistutti, että asia koskettaa miljoonaa suomalaista ja sen vaikutus on kaksi miljardia euroa.
Rantakankaan mielestään koko jätevesiasetus on vailla perusteita.
-Eihän tässä ole mitään perustetta. Sillä rahamäärällä olisi saatu Itämerta ja lähivesistöjä suojeltua paljon tehokkaammin, hän sanoi.
Muutoksia halutaan lykätä
Jätevesiasetus astui voimaan vuoden 2004 alussa, jolloin ympäristöministerinä toimi RKP:n Jan-Erik Enestam. Hallitus hyväksyi eilen torstaina asiaa koskevaan lakiin muutosesityksen, jolla vapautettaisiin esimerkiksi iäkkäät ja pitkäaikaistyötöttömät asetuksen käsittelyvatimuksista.
Keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtaja Peter Albäck puolestaan aikoo esittää puoluehallitukselle, että muutosratkaisua siirretään asian vaikutusten selvittämiseksi. Asiasta kertoo keskustalainen Verkkoapila.