Ruotsin ja Suomen yhteiskunnallisella ilmastolla on yhtäläisyyksiä. Piirteinä ovat sosiaalidemokraattien kannatuksen hupeneminen, keskustaoikeiston vahvistuminen ja maahanmuuttopolitiikan kriittisyyden kasvaminen.

Porvarillinen liittoutuma jäi aavistuksen enemmistöstä Ruotsin parlamentissa, mutta olennaisinta on vallan säilyminen. Ruotsidemokraattien nousu valtiopäiville 20:lla edustajallaan kauhistuttaa naapurimme mediaa ja vanhoja puolueita. Niiden kannattaisi paneutua ongelmaan kansalaislähtöisesti. Merkittävä siivu ruotsalaisista kavahtaa kaukokulttuurien ihmisten muhkeistuvaa osuutta. Kansankoti on horjahtanut arvaamattomaksi, turvattomuutta edistäväksi yhteiskunnaksi. Kyse ei ole silkasta suvaitsemattomuudesta, rasismista tai natsilaisuudesta, vaan enimmäkseen tahdosta varjella isänmaa näköisenään. Niin kauan kuin nämä tunteet ja halut torjutaan, sitä vahvemmaksi muodostuu kriittisyys maahanmuuttajiin.

Sama piirre kelluu Suomessa. Vaikka se on toteuttanut naapuriaan olennaisesti tiukempaa

ulkomaalaislinjaa, rajojen madaltuminen ja matkustamisen vapaus aiheuttavat pulmia. Ne eivät kaikkoa totuuden kiistävillä juhlapuheilla ja poliittisella fraseologialla vaan tilanteen viileällä perkaamisella. Maailmaa kaunosieluisesti syleilevä hurskastelu vie vastakkainasetteluun ja umpikujaan. Molemmat vältetään suosimalla työperäistä maahanmuuttoa ja vaateliasta normistoa.

Sosiaalidemokratian uskottiin olevan eurooppalaisten demokratioiden johtava kestovoima. Olettamus on koetteella. Hyvinvoinnin ja koulutuksellisen tason kohentuminen, mikä on ollut sosiaalidemokratian unelma, ravistelee rakenteita. Omillaan pärjäävät, paljon opiskelleet ihmiset samaistuvat yhä herkemmin keskustaan ja maltillistuneeseen oikeistoon. Sosialismiin yhdistettävä vasemmistolaisuus vierastuttaa. Samaan aikaan keskustan ja oikeiston aidat näennäistyvät.

Oikeisto on noussut Ruotsin porvarilliseksi ykköseksi. Samalla keskusta on kutistunut melkein marginaaliseksi. Keskusta ei enää profiloidu. Keskustaoikeisto -käsite jo sinällään jyrsii keskustaa. Puolueet niputetaan samaksi kokonaisuudeksi.

Keskusta on säilynyt Suomessa vahvana maakuntajuurisuudellaan. Yksi mahdollisuus on ruotsalaisen ilmiön tunkeutuminen Suomeen. Jos täällä vakiintuu keskustaoikeisto -nimike, se jouduttaa kahden porvarillisen puolueen sulamista yhdeksi. Keskustaa uhkaa sama kohtalo kuin itsenäisyytemme ensivuosikymmenien edistyspuoluetta, joka myöhemmin tunnettiin suomalaisena, sitten liberaalisena kansanpuolueena. Sen riveistä nousi tukku johtavia poliitikkoja, myös tasavallan presidentit K. J. Ståhlberg ja Risto Ryti.

Puoluerakenne on säilynyt Suomessa hämmästyttävän samana tähän saakka. Kirkkain muutos on äärivasemmiston kuivuminen, josta sosiaalidemokraatit eivät ole hyötyneet, ja vasemmiston kokonaissuosion alenema.

Keskustan ja kokoomuksen askeltaminen on tiivis. Hallituskumppanuus sujuu. Vuoden 2006 presidentinvaalien yhteistyö toistunee vuonna 2012. Tämä luo suotuisuutta nykyhallituspohjan jatkumiselle keväällä 2011 ja keskustaoikeiston perustan syvenemälle. Mikäli näin käy, eduskuntakoitos kaksinapaistuu Ruotsin tapaan keskustaoikeiston ja sosiaalidemokraattien väliseksi. Lähestytään kahden puolueen, kahden liittoutuman, järjestelmää.

Poliitikon maineenhallinta vaikuttaa sijoittumiseen

Matti Vanhanen oli tarjolla elokuussa 2009, kun Metsäteollisuus ry haki seuraajaa Fortumin leipiin siirtyneelle toimitusjohtajalleen Anne Brunilalle. Vanhanen oli valmis jättämään pääministeriyden. Metsäteollisuuden hallitus ei innostunut. Niin Vanhanen jatkoi hallituksen luotsaamista kesään 2010. Pian hänet nimitettiin perheyrittäjien etujärjestön toimitusjohtajaksi.

Matti Vanhasen kabinetti on tehnyt paljon hyvinvointimme selkärankaan lukeutuvan metsäteollisuuden menestymiseksi. Pääministerin siirtyminen tämän alan etujärjestön keulaan olisi mielletty palkkioksi. Metakka olisi ollut hirmuinen. Perheyrittäjien liitto on metsäteollisuuden etujärjestöä heiveröisempi, joten tämä nimitys on sujunut pienellä kritiikillä.

Johtavilla poliitikoilla on oltava oikeus yksityisen sektorin palvelukseen. Karenssiaikojen säätäminen on hankalaa, koska tällöin poliitikolle olisi maksettava karenssiajalta veronmaksajien rahoittamaa palkkaa.

Tasavallan presidenttiyden jättänyt Martti Ahtisaari on työskennellyt valtionpäämiesjakson jälkeen UPM-Kymmenen ja eräiden muiden yritysten hallituksissa. Menettelyä moitittiin. Samoin on arvosteltu kahdeksan vuoden pääministerin ja neljän vuoden eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen uurastamista maakaasuputkien rakentamisen hyväksi.

Liikkuvuus sietää sallia markkinataloudessa ja kansanvallassa. Julkinen seuranta muovaa rajat kohdalleen. Ratkaisut ovat tapauskohtaisia.

Metsäteollisuus pestasi lopulta keulaansa tuntemattoman kokoomuslaisten poliitikkojen erityisavustajan ja pientä elinkeinoelämän yhteisöä johtaneen Timo Jaatisen. EK:n toimitusjohtajaksi nimettiin kokoomuslaisena aktivistina ahkeroinut Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen. Kokoomuksen nuoret avustajat ovat loksahtaneet loistavasti yksityiselle sektorille, myös toimiin, joiden toimenkuvaan lukeutuu yrityksen vaalirahoitukseen osallistumisen harkinta. Palkkaajien sympatia yhteen puolueeseen on ilmeinen.

Metsäteollisuuden Matti Vanhasen torjunnassa lienee kyse maineenhallinnan kokonaisarviosta. Siihen vaikuttaa yksityiselämä, jopa julkisuudessa riepotellut naissuhteet.Yksityissektorin raskaan sarjan ihmisiltä vaaditaan hyvää mainetta niin ammatillisesti kuin kansalaisena.

Keski-Suomen työläisvoima uhattuna eduskuntavaaleissa

SAK:n Jyväskylän seudun ammattiyhdistykset ovat julkaisseet vuodesta 2001 Kimppa -lehteä. Tuorein numero on ilmestynyt 76 500 kappaleen jakeluna.

Kimppa viestii sak-laisen ammattiyhdistysliikkeen ajankohtaisuuksia. Huhtikuun 2011 vaalit hohkaavat. Asemiin ajetaan. Tämän ymmärtää, sillä ensi keväänä punnitaan, katkeaako Keski-Suomessa pitkäaikainen perinne aitojen työläisten pääsemisestä kansanedustajiksi. Nyt maakunnalla on kaksi työläisparlamentaarikkoa, SDP:n Reijo Laitinen ja vasemmistoliiton Matti Kangas.

Vasemmistoliiton paikka on enemmän kuin epävarma. Katse kohdistuu sosiaalidemokraatteihin. Sak-laisen ammattiyhdistysliikkeen jymäkät voimat keskittävät ponnistuksen äänekoskelaisen Kari Kiiskisen taakse. Kuvion kutkuttajana on ehdokkaaksi asetettu SAK:n maisterialuejohtaja Ahti Ruoppila. Hänen vahvuutenaan on muitakin aatteellisia kotoja kuin sosiaalidemokratia.