Metsähallituksen metsätaloudellinen liiketoiminta aiotaan irrottaa omaksi yhtiökseen. Metsähallituksen maaomaisuus säilyy kuitenkin valtiolla.

Tuoreimmat kaavailut Metsähallituksen tulevaisuudesta kirvoittivat kielenkantoja eduskunnassa torstaina.

Kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.) peräsi, miten metsätalouspuolen yhtiöittäminen omaksi yhtiökseen turvaisi Metsähallituksen tulevaisuuden. Hän pelkäsi, että valtion metsäomaisuudesta on tulossa kauppatavaraa ja että vaarassa ovat muun muassa metsien virkistyskäyttö sekä paikallisten asukkaiden vapaa metsästysoikeus valtion mailla.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila sanoi, että hallituksen talouspoliittinen ministeriryhmä on linjannut, että Metsähallituksen tyyppinen maa-omaisuus pysyy tiukasti valtiolla.

- Valtion metsäomaisuutta ei olla missään nimessä sijoittamassa, siitä voidaan olla varmoja, se säilyy valtiolla.

Liiketoiminta mietittävä erikseen

Anttilan mukaan kyse on siitä, että Metsähallitus ei voi jatkaa toimintaansa kovin pitkään nykyisen tyyppisenä liikelaitoksena.

- Olemme lähteneet siitä mahdollisuudesta, että Metsähallituksen nykyinen toiminto mahdollisimman pitkälti säilytettäisiin synergiaetujen takia. Metsätaloudellinen liiketoiminta ja siihen liittyvä puun myynti pitää miettiä erikseen.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki vakuutti, että valtion strateginen omistus ja viranomaistehtävät säilyvät suorassa valtiovallan ohjauksessa.

- Luonto- ja virkistyspalveluiden toiminta säilyy valtiollisena, samankaltaisen tulosohjauksen piirissä kun nykyäänkin. Ainakin tämä on ajatus.

Metsähallituksen uudesta organisaatiosta on väännetty kättä jo pitkään. Uudistuksen taustalla on EU-komission kanta, jonka mukaan valtion liikelaitosmalli ei sovellu yhteismarkkinoille.