Me onnistuimme rakentamaan nousujohteisen kauden ja pistämään parasta pöytään kauden tärkeimmällä hetkellä. Mielestäni me olimme puhtaasti parempia pelin jokaisella osa-alueella. Ansaitsimme mestaruutemme ja tässä muutama perustelu.

- Laura Nuutinen meni kentälle huikeilla prosenteilla ja lähestulkoon joka kerta ottamattomilla lyönneillä tai lyönneillä, jotka haastoivat ulkokentän tekemään sellaisen suorituksen, johon se ei pystynyt

- Jenni Tolonen teki ulkokentällä suorituksia, jota en nähnyt keneltäkään toiselta kopparilta tänä vuonna. Ratkaiseva syöksykoppi ensimmäisessä finaalissa ja paljon muita huippusuorituksia pitkin matkaa. Sisäpelissä ei horjunut, vaikka välillä oli vaikeaa. Kokosi itsensä seuraavaan suoritukseen ja tilanteeseen mestarillisesti ja esimerkillisesti esitellen ratkaisevia ja huikeita sisäpelillisiä oivalluksia, jolla purki usein aina niin vaikean ykköstilanteen eduksemme.

- Johanna Vikmanin ja Essi Voutilan ulkopeli oli kerrassaan jäätävää useassa kohdassa. Ei lyönnissä ole välttämättä mitään vikaa, mutta kun kavereilla on tuollaisen raketit jalkoina ja singot käsinä niin kyllähän se välillä pistää kaaren hiljaiseksi.

- Kaisa Salmela. Kaisa Salmela. Jos yksi suoritus voi ratkaista pelin, niin katsokaa Kaisa Salmelan viimeinen syöttö Hanna Hirvikoselle kolmannen finaalin toisen jakson neljännellä tasoittavalla. Oikeasti. Ja katsokaa Kaisan katsetta ennen sitä viimeistä syöttöä. Se oli sellainen suoritus, joka petasi meille voiton. Eikä se ollut sarjan ainoa sellainen suoritus.

- Niina Rinkinen. Ratkaisija Rinkinen. Kylmän viileitä lyöntiratkaisuja. 11 peliä. 11 voittoa. Ainoa voittamaton tyyppi tällä kaudella naisten superpesiksessä.

- Pesävahdit Silja Rehunen ja Jaana Paakkonen ottivat pallot kiinni uskomattomissa tilanteissa käsittämättömistä asennoista. Useasti sitä toivoi, kun heittoa pesälle katsoi, että kumpa edes saisivat pysäytettyä pallon, ettei tulisi harhaheittoa niin vielä mitä, kaverit napsivat palloja kiinni selän takaa rystyltä ja pitävät jalat pesässä. Siinä, jos missäin konkretisoituu sanan taistelun merkitys.

"Tolonen teki sen, minkä parhaiten osaa"

- Tolosen Tiina teki sen, minkä Tolosen Tiina parhaiten osaa. Maestroi ensimmäisessä pelissä voiton avaimet meidän taskuun ulkopelin häikäisevillä suorituksilla ja sisäpelin käsittämättömän hienoilla lyönneillä. Kaikessa tekemisessä takana sisäinen palo voittaa ja usko joukkueeseen.

- Tuuli Nissinen ja Sanni Rehunen tekivät virheettömästi ne asiat, joita heitä odotettiin. Näin tiukoissa peleissä usein voittaa se joukkue, joka tekee vähemmän virheitä. Pelaajan roolin koko ei ole verrannollinen sen tärkeyteen. Ja näiden kahden rooli on paljon suurempi kuin mitä usein ajatella osataan. Ansaitsevat suuren arvostuksen.

- Inga Lamberg ja Anna Kiiksi. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Tulet reeneihin vaikka sataa ja on kylmä. Tulet reeneihin suoraan töistä väsyneenä. Tulet reeneihin ja teet mitä sanotaan. ”Ole koppari, seiso siinä, lyökää verkolla, syötelkää pienissä.” Et pelaa. Et välttämättä edes saa lyödä kertaakaan harjoituksen aikana. Silti tulet sinne ja tsemppaat muita. Teet ne asiat, mitä sinulta odotetaan mukisematta ja vieläpä nauraen. Siis hetkinen. Kuinka moni teistä pystyisi siihen?

- Valmennusjohto loi taktiikan, joka piti meidät koko ajan tilanteen tasalla. Mikään ei yllättänyt vaan tiesimme tarkalleen mitä missäkin tilanteessa ja hetkessä tapahtuu. Antoi vastustajasta materiaalin, jonka avulla ratkaisut olivat valmiina jokaiseen tilanteeseen ja hetkeen niin sisä- kuin ulkopelissä.

- Ja Harri Gerlach, huoltajamme. No, sanotaanko, että Allu otti ottelusarjassa aika paljon vastaan ja oli puskurina monessa asiassa joukkueen ja ulkomaailman välillä. Me saimme olla rauhassa kun Allu seisoi tulituksen tiellä suojana.

Vuoden paras naisten pesäpallojoukkue

Niin. Siinä on tämän vuoden paras naisten pesäpallojoukkue. Se oli paras kokonaisuus ihmisiä samassa joukkueessa. Minulla oli suuri kunnia ja ylpeys olla tämän joukkueen kapteeni. Vielä suurempi kunnia ja ylpeyden aihe on ollut saada pelata tässä joukkueessa ja edustaa Kirittäriä yhdeksän vuoden ajan. Kirittäret on pesäpallojoukkue, dynastia, joka on menestynyt erinomaisesti, mutta tiedättekö, nämä sukunimet pelipaitojen selissä pitävät aidosti toisistaan ihmisinä. Mikä on voittamisen salaisuus? Arvostus, kunnioitus, luottamus ja välittäminen. Halu tehdä toisten puolesta asioita. Antaa toiselle jotain itsestään. Uskallusta ottaa se riski, että mokaa ja luottaa siihen, ettei se haittaa.

Kiitos Teille kaikille kuluneesta kaudesta ja siitä, että olette olleet matkaseuranamme. Ja lähetän arvostukseni niille Pesäkarhujen pelaajille, jotka jakoivat pienen pelin jälkeisen hetken kanssamme. Totta kai tappio ottaa koville, mutta tämä on vain pesäpalloa ja elämässä on paljon paljon muitakin arvoja kuin paremmuus ja huonommuus pelikentällä ja sen ymmärtäminen saattaa avata ymmärtämään myös voittamista ja häviämistä.

Yllä olevan hienon tekstin on sekä suurimman osan kesän blogeistamme on kirjoittanut joukkueen loistava kapteeni Riitta Holappa. Koska Ride on hienosti kuvannut joukkuettamme sen loistavia jäseniä unohtaen kuitenkin ehkä finaalisarjan tärkeimmän pelaajan – itsensä. Katson pelinjohtajana velvollisuuden hoitaa tämän epäkohdan.

- Riitta ”Ride” Holappa joukkueemme arvostettu kapteeni, josta kovalla työllä on tullut yksi tämän valtakunnan paras ulkopelaaja. Pelaaja, jollaisen jokainen pelinjohtaja haluaisi omaan joukkueeseen. Sisäpelissä tekee aina oman roolinsa mukisematta ja ulkopelaajana tunsi paremmin mihin vastustajan lyöjä tulisi lyömään kuin lyöjä itse.