Sasin mukaan Vanhasen jääviysasiaa ei voi käsitellä kuuntelematta asiantuntijoita.

Perustuslakivaliokunta pyrkii asian käsittelyn kaikissa vaiheissa yksimielisiin päätöksiin, mutta asiassa on myös enemmistöpäätösten mahdollisuus. Tarvittaessa valiokunta siis voi äänestää päätöksistä.

Sasi ei kertonut valiokunnan keskusteluista eikä tiistaisista kysymyksistä oikeuskansleri Jaakko Jonkalle, koska valiokunnan käsittely ei ole julkinen.

Valiokunta pystyy arvioimaan jääviysepäilyjen käsittelyaikataulua sen jälkeen, kun se on kuullut Vanhasta itseään.

Valiokunnan varapuheenjohtajan Jacob Södermanin (sd.) mukaan asia on ratkaistava näillä valtiopäivillä siinäkin tapauksessa, jos valiokunta pyytää asiassa poliisitutkintaa.

Jonkkaa kuultiin aamupäivällä

Valtioneuvoston oikeuskansleri Jaakko Jonkka oli aamupäivällä valiokunnan kuultavana noin tunnin ajan. Jonkka ei kommentoinut toimittajille kuulemista. Ennen valiokunnan kuultavaksi menoaan oikeuskansleri Jonkka sanoi, että hän vastaa kun kysytään.

- Minulla ei ole mitään tavoitteita itselläni tässä kuulemisessa, hän sanoi.

Jonkan mukaan Vanhasen oikeuskanslerille antamien vastausten julkisuus on perustusvaliokunnan käsissä. Oikeuskansleri ei juurikaan kommentoinut Vanhasen esteellisyysasian sisältöä ennen valiokuntaan menoaan.

- Kun tehdään hallintopäätöksiä, tulee hallintolaki mukaan, sanoi oikeuskansleri ja viittasi Vanhasen osallistumiseen hallituksen päätökseen Raha-automaattiyhdistyksen avustuskohteiden päättämisestä.

Jonkan mukaan Vanhanen oli esteellinen ja menetteli vastoin lakia, kun hän pääministerinä osallistui Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämiseen hänelle vaalirahaa jakaneelle Nuorisosäätiölle.

Vanhanen sai Nuorisosäätiöltä yli 20 000 euroa vaalitukea vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaan.

Syytteestä päätettäisiin eduskunnassa

Perustuslakivaliokunnan varajäsen Raimo Piirainen ( sd.) piti tiistain kuulemista selventävänä.

-Kyllähän se jonkin verran selvensi asiaa ja tulevaa käsittelyä, minkälainen prosessi tässä jo tähän mennessä on ollut. On tietysti perustuslakivaliokunnan harkinnassa, miten tässä mennään eteenpäin. Kun ei ole aiemmin asiaan perehtynyt, selkiintymistä tapahtui siinä, mistä syyteharkinta on lähtenyt, Piirainen kertoo.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin ( kok.) mukaan menettelytavoista keskustellaan vasta sitten, kun Vanhasen vastine on saatu ensi viikolla.

-Vasta kun Vanhasen vastine on saatu, on oikea ajankohta pyrkiä täsmällisemmin arvioimaan, millä aikataululla asia voitaisiin käsitellä. Hyvä oikeusperiaate on, että asiat käsitellään viivytyksettä.

Jos perustuslakivaliokunta päättää viedä tapauksen esitutkintaan, tutkinnan tekee keskusrikospoliisi. Tämän jälkeen eduskunta päättää, nostetaanko asiassa syyte. Syytteen nostamiseen tarvitaan eduskunnan enemmistö. Jos syyte nostetaan, käsitellään se valtakunnanoikeudessa.

Viimeksi valtakunnanoikeuteen on päädytty vuonna 1993, kun ministeri Kauko Juhantalo oli syytettynä omien yritystensä raha-asioiden kytkemisestä valtion rahoituspäätöksiin. Juhantalo sai ehdollisen vankeustuomion.