Markku Kakriainen ei peitä harmitustaan Matti Vanhasen tapauksen viimeisimpään käänteeseen.

- Vanhanen hoiti pääministerin tehtävät erinomaisen hyvin ja sitten poliittisen uran ainakin väliaikainen päätös on tällainen, Kakriainen sanoo Yle Etelä-Savon Radion haastattelussa.

Kakriaisen mielestä Matti Vanhasen kohtaloksi koitui kolme asiaa.

- Hän ei valvonut alaisiaan, aikaa ei riittänyt puheenjohtajatehtävälle ja sitten ne henkilökohtaisen elämän kommellukset, jotka heijastuivat muuhunkin toimintaan.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta tutkii seuraavaksi Vanhasen mahdollista esteellisyyttä Raha-automaattiyhdistyksen avustusten jaossa. Vanhasen aiemmin johtama Nuorisosäätiö sai avustusten yhdistykseltä, jolle puolestaan Vanhasen johtama hallitus myönsi avustuksia.

- Inhimillisesti on ymmärrettävää, ettei minuuttiaikataululla työskentelevä pääministeri ollut tietoinen kaikissa yksityiskohdista, mutta avustajien olisi pitänyt huolehtia siitä, että päätösketju on saumaton ja puhdas.

Vaaliraha tiukassa, mutta into piukassa

Edellisiin vaaleihin liittyvä vaalirahakohu varjostaa vahvasti ensi kevään vaaleja. Puolueet asettavat parhaillaan ehdokkaita tuleviin vaaleihin. Markku Kakriainen myöntää, että talvi on haasteellinen.

- Vaaliraha on tiukassa ja budjetit varmasti putoavat. Yritykset ovat varovaisia.

Kakriainen uskoo oman puolueensa menestykseen vaalirahavarjosta ja Vanhaskohusta huolimatta.

- Valmisteluissa on täysi into päällä sekä kentällä että ehdokkaaksi lähtevillä tai aikovilla.

Keskustan Itä-Savon piirin on nimennyt viisi ehdokasta. Etelä-Savo nimeää omat yhdeksän ehdokastaan lokakuun lopulla.

- Varsinaisia yllätysnimiä tuskin nähdään, mutta hyviä ehdokkaita ja esimerkiksi Mikkelissä kova taistelupari Seija Korhonen - Martti Lokka.