Valtion toimia STX:n Turun telakan ahdingon helpottamiseksi perättiin eduskunnan budjettikeskustelussa torstai-iltana.

Pekkarinen muistutti, että hallitus on periaatteessa osoittanut vihreää valoa hankkeelle, jossa varustamoyhtiö olisi valmis tilaamaan laivoja. Pekkarisen mielestä nyt on kyse siitä, kuinka pitkälle valtion tulisi mennä vastaan laivatilausta harkitsevaa varustamoa.

- Riittääkö kohtuus ja se minkä EU kenties vielä hyväksyy vai pitäisikö mennä vielä pitemmälle. Hallitus on tässä mielessä ilmaissut valmiutensa mennä niin pitkälle kun sen suinkin nähdään olevan lakien ja EU-säädösten mukaan mahdollista.

- Me olemme sitoutuneet jo Euroopan mitassa ainutkertaisen mittaisiin tukiin, mutta jokin raja sitten silläkin pitää olla.

Pekkarinen korosti, että joku kohtuus pitää olla sillä, minkä verran hädänalaisen telakkateollisuuden akuuttia päiväkohtaista ongelmaa käytetään hyväksi.

Sen sijaan hallituksella ja telakkayhtiöllä ei Pekkarisen mukaan ole erimielisyyksiä siitä mihin asti ja kuinka paljon valtio voi tulla yhtiötä vastaan EU:n hyväksymällä tavalla.

Pekkarinen vetosi syyskuun alussa voimakkaasti Viking Line -varustamon johtoon, jotta varustamo tilaisi suunnittelemansa kaksi uuttaa autolauttaa Turun telakalta.

Turun telakka hiljenee lokakuun lopulla ainakin vuodeksi, ellei se saa uusia tilauksia. Telakalla on 3 000 työntekijää.