Oikeuskansleri Jaakko Jonkka sai vuosi sitten kantelun, jossa oikeuskansleria pyydettiin selvittämään pääministerin esteellisyyttä Raha-automaattiyhdistyksen (RAY:n) varojen jakamisessa valtioneuvostossa. Oikeuskansleri on nyt saanut laajan selvityksensä valmiiksi. Jonkka on antamassa tänään torstaina ratkaisunsa asiassa.
Oikeuskansleri on selvittänyt, onko pääministeri ollut esteellisenä jakamassa valtioneuvossa RAY:n avustuksia Nuorisosäätiölle. Vanhanen on toiminut aiemmin Nuorisosäätiön puheenjohtajana ja valtioneuvosto on myöntänyt useana vuonna RAY:n avustuksia Nuorisosäätiölle.
Oikeuskansleria on kiinnostanut erityisesti vuosi 2006, jolloin valtioneuvosto myönsi RAY:n avustuksia Nuorisosäätiölle. Samana vuonna Nuorisosäätiö antoi 23 000 euroa Vanhasen presidentinvaalikampanjaan. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Nuorisosäätiö antoi vaalitukea taulukauppojen ja seminaarilippujen muodossa.
Oikeuskansleri on tehnyt yhteistyötä krp:n kanssa
Oikeuskansleri on pyytänyt kahteen otteeseen selvitystä Vanhaselta tutkimuksensa aikana. Oikeuskansleria on kiinnostanut, oliko Vanhanen tietoinen Nuorisosäätiöstä saamastaan vaalituesta silloin kun hän oli päättämässä valtioneuvostossa Nuorisosäätiölle menevistä avustuksista.
Oikeuskanslerin tutkinta on perustunut oikeuskanslerinviraston omiin selvityksiin asiassa. Lisäksi oikeuskansleri on saanut jatkuvasti tutkinnan aikana aineistoa ja tietoa keskusrikospoliisista, joka on selvittänyt Vanhasen toimia Nuorisosäätiössa vaaliraha-tutkinnan yhteydessä. Keskusrikospoliisin tutkinta jatkuu edelleen.
Oikeuskansleri voi omassa ratkaisussaan todeta, ettei edellinen pääministeri Matti Vanhanen ollut esteellinen RAY:n avustusten jaossa. Jos oikeuskanslerin mukaan asiassa ei ole menetelty lain mukaan, oikeuskansleri voi antaa huomautuksen. Oikeuskansleri voi myös tehdä aloitteen rikostutkinnasta eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, joka sitten voisi käynnistää asiassa virallisen rikostutkinnan. Käytännössä sen suorittaisi keskusrikospoliisi.