Kuntaliitos kaatui Hollolan kunnanvaltuustossa maanantaina äänin 31-12. Yksi kaatajista oli kansanedustaja ja nykyinen ministeri Juha Rehula. Hän kiistää, että ei-äänen antamisen taustalla olisi ollut pelko kansanedustajapaikan menetyksestä seuraavissa eduskuntavaaleissa ensi keväänä.
- Tässä tapauksessa se viime kätinen harkinta tapahtui vuorokausi neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen, jolloin sanoin ääneen, että ei ole edellytyksiä viedä tätä hanketta eteenpäin. Jos demokratiaan ja enemmistöön uskominen katsotaan takin kääntämiseksi, niin se on sitten yksi tulkinta, sanoo Rehula.
Juha Rehula ihmettelee, että miksi Lahden seudun suurkuntahankkeessa jätettiin selvittämättä muut vaihtoehdot. Hän kummastelee kun selvitysmies Osmo Soininvaara selvitti vain maakunnan kokoista kuntaa eikä tarkastellut pienempiä kuntaryppäitä.
Rehula oudoksuu myös suurkuntahankkeen puheenjohtajan Ilkka Viljasen ärtymystä pääministeri Mari Kiviniemen ilmoitettua tyytyväisyytensä kansanäänestysten tyrmäystuloksiin.
- Toisaalta ymmärrän Ikka Viljasta. Hän on varmasti miettinyt, että missä meni pieleen ja koittaa etsi syyllisiä, syitä ja perusteita. Viljanen on minulle itse sanonut, että kun yhdellä sormella osoittaa toista, niin kolme sormea osoittaa takaisin itseensä.
Rehula vahvistaa yleisen näkemyksen, että kunnissa tunnetaan ja tunnettin syvää epäluottamusta Lahtea kohtaan.
Nyt eri leireissä toivotaan työrauhaa kun suurkuntahanke raukesi.