Opposition edustajat muistuttavat, että energiaverolla kompensoidaan työantajilta poistettujen kansaneläkemaksujen jättämää budjettivajetta. Vaikka verotuksen painopisteen siirtäminen ympäristökulutukseen on aiheellista, se pitää myös osoittaa oikeaan kohteeseen, vaativat opposition edustajat Radio Hämeen tiistaisessa Politiikan puhemyllyssä.
Johannes Koskisen (sd.) mukaan suurin osa verosta kohdistuu teollisuuden tai tuotannon sijasta tavallisten ihmisten energiankäyttöön.
- Hallituksella oli puolitoista vuotta aikaa viilata tätä uudistusta, mutta ei ole tehty arviota siitä, miten oikeudenmukaisella tavalla katsottaisiin, etteivät ihmiset joudu kohtuuttoman maksurasituksen piiriin.
- Nyt on tehty näitä alustavia laskelmia iltapäivä- ja sanomalehdissä. Onneksi joku tekee näitä. Nehän osoittavat, että ensi vuonna kun on hyvin pienet palkankorotukset, niin käytännössä tämä johtaa siihen, että miinuksen puolelle menee käteen jäävä tulo vähänkin pienituloisemmassa päässä.
Samalla linjoilla olivat myös Satu Taiveaho (sd.) ja Päivi Räsänen (kd.).
Hallituspuolueiden kansanedustajat Kirsi Ojansuu (vihr.) ja Timo Heinonen (kok.) luonnollisesti puolustivat energiaveroesitystä. Energiaveroesitys on avaus ympäristöverotukselle, jota tarvitaan ympäristön suojelemiseksi, muistutti Ojansuu.