Hallituksen veropaketti perustuu VTT:n tekemään selvitykseen, joka Lehtomäen mukaan kohdentuu eri asiaan kuin Gasumin konsulttiyritys Pöyryllä teettämä selvitys.
- Pöyryn selvitys on tapaustutkimus muutamia laitoksia koskien. VTT:n selvitys on yleisempi. Ennen vertailua on katsottava, miten tutkimuksissa on huomioitu päästökaupan vaikutus käytön kustannuksiin, Lehtomäki sanoi Aamu-tv:n haastattelussa.
Lehtomäen mukaan keskeinen, herkkä asia on kivihiilen ja maakaasun välinen kilpailukyky. Maakaasun verokohtelun porrastamista voitaisiin Lehtomäen mukaan harkita.
- Maakaasu nauttii tällä hetkellä 50 prosentin verohuojennusta eli erikoiskohtelua. Nyt muutos olisi maakaasun osalta erityisen suuri. Ehkä olisi vielä syytä tarkastella, voitaisiinko muutos tehdä maakaasun kohdalla portaittain, jotta se ei riskeeraisi sen kilpailukykyä kivihiileen nähden, ympäristöministeri Lehtomäki sanoi, mutta korosti, että kivihiilen verotus on kuitenkin kovempaa.
Lehtomäki sanoo, että jos energiaveropaketti halutaan vielä avata, asia kuuluu valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle.
- Katainen on vastuuministeri tässä asiassa. Jos hän katsoo, että veropaketti tulee avata, hänen on oltava asiassa aloitteellinen.