Painotalon vihkiäisissä piipahtanut ministeri totesi, että ennen päätöksen tekemstä hänen täytyy kuitenkin keskustella ympäristöministeri Paula Lehtomäen ja maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan kanssa.
- Kyse on myös heidän vastuualueiden toiminnasta, mutta minä vastaan henkilöstöstä, Pekkarinen korosti.
Pekkarinen toisti kantansa, jonka mukaan alkuviikosta tehty hallinnollinen suuntaratkaisu etelään oli hänelle erittäin vastenmielinen.
- Kyse oli puhtaasti perustuslain tulkintaan perustuvasta päätöksestä, siis juridiikkaan perustuvasta päätöksestä, Pekkarinen totesi ja korosti, ettei kyse ollut kielikysymyksestä, jonka RKP olisi voittanut.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen korosti kuitenkin, että Suomi on kaksikielinen maa, eikä hän halua tässä vaiheessa nostaa esiin perustuslain muuttamista, jossa puututtaisiin Suomen kaksikielisyyteen ja vähemmistökielen asemaan.
- Tämä on muuttanut ainakin minun suhtautumistani ruotsinkieleen. Mikä kannustaa enää opiskelemaan kieltä, Pekkarinen totesi ja kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin ruotsiksi.
- Tällä kertaa minä puhun vain suomea, hän totesi YLE:n ruotsinkielisen toimittajan kysymyskiin toisella kotimaisella..
Tukialueratkaisuille ymmärtämystä ja tukea
Nyt vakiintuvan eteläisen yhteistyösuunnan on pelätty vaarantavan Keski-Pohjanmaan elinkeinoelämän saamat pohjoiset korkeammat investointi- ja yritystuet , kun tilastoalue on uhkana vaihtua myös vauraampaan suuntaan.
Mauri Pekkarinen lupaa elystä päätöksen pikavauhtia, muutaman viikon kuluttua. Päätökseen hän liittää myös kannanotot NUTS2 tilastoaluetavoitteesta ja tavoitteen, että Keski-Pohjanmaan säilyttäisi jatkossakin EU:n pohjoiset tuet.