Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämässä tutkimuksessa kokoomus oli yhä suurin puolue 22,6 prosentin kannatuksella. SDP:tä ilmoitti äänestävänsä 19,9 prosenttia ja keskustaa 19,5 prosenttia vastaajista.

Omasta kannastaan epävarmoja äänestäjiä oli enemmän kuin aiemmin. Vain 37 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa puoluevalinnastaan erittäin varma. Kokoomus menetti varmoja äänestäjiä eniten edelliseen mittaukseen nähden.

Perussuomalaisilla neljänneksi eniten kannatusta

Neljänneksi suurimmaksi puolueeksi gallupissa nousee Perussuomalaiset. Tämä on Perussuomalaisten paras sijoitus Suomen Gallupin tekemissä mielipidemittauksissa, Taloustutkimuksella puolue on jo ollut neljäntenä.

Helsingin Sanomien gallupissa Perussuomalaisille kirjattiin nyt 10,5 prosentin kannatus.

Pienempien eduskuntapuolueiden keskinäinen järjestys pysyi edelliseen mittaustulokseen nähden samana. Niistä jokaisen kannatusosuuksissa oli pientä laskua.

Gallupiin haastateltiin 2 418:aa ihmistä ajalla 16. elokuuta - 3. syyskuuta. Mittauksen virhemarginaali on suurimpien puolueiden kohdalla noin kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.