Sosiaalidemokraattien kansanedustajan Satu Taiveahon mukaan kotikuntalaki on askel parempaan suuntaan niin ikäihmisten, vammaisten kuin pitkäaikaissairaidenkin osalta.

Kokoomuksen Timo Heinonen muistutti tiistain politiikan puhemyllyssä, että kotikuntalaki on ennen muuta ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymys.

- Jokaisella ihmisellä pitää olla mahdollisuus valita itse kotikuntansa.

- Toisaalta kotikuntalaissa on vielä muutamia kohtia, jotka vaativat lisäselvityksiä kuten kustannusten jakaantuminen, totesi kristillisdemokraattien Päivi Räsänen.

- Vuonna 1993, kun nämä rajoitukset säädettiin kotikuntalakiin pitkäaikaishoidettavien osalta, sitä perusteltiin juuri näillä kunnille koituvilla mahdollisesti suurilla taloudellisilla kustannuksilla. Tässä pitää pystyä näkemään kokonaisuutena ja järjestämään sitten kuntien kesken sellaiset tasausjärjestelmät, että ne kustannukset tasataan, koska eihän yhteiskunnalle ja koko kansantaloudelle tule yhtään sen kalliimmaksi hoidetaan se pitkäaikaishoidettava missä tahansa kunnassa. Ihan sama kustannus lopulta menee, sanoi Räsänen.