Toinen yleinen palautuksen syy on se, että sama henkilö on saattanut olla rekisteröityneenä Keskustanuorten sekä emopuolueen rekistereihin, jolloin jäsenkortti on lähtenyt kahtena kappaleena.
- Muut väärille henkilöille lähetetyt jäsenkortit on Etelä-Pohjanmaan piirissä laskettavissa yhden käden sormilla, vakuuttaa keskustapiirin toiminnanjohtaja Aki Utter.
Koko maassa Keskustapuolueelle on palautettu jo 15 000 väärille ihmisille lähetettyä jäsenkorttia, kertoo Iltalehti. Puoluesihteeri Timo Laaninen vahvistaa Iltalehdelle, että lehden tietoonsa saama luku on oikeansuuntainen.
15 000 on 10 prosenttia kaikista keskustan jäsenkortin saaneista. Puoluesihteeri Laanisen mukaan sellaisia jäsenkortin palauttajia, jotka eivät ole koskaan keskustaan kuuluneetkaan, on kuitenkin paljon tätä vähemmän.
Laanisen mukaan jäsenrekisteri aiotaan puhdistaa vääristä jäsenyyksistä tämän vuoden aikana.