Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) haluaa Suomelle näkyvämpää roolia kansainvälisessä rauhanvälitystoiminnassa. Kiviniemi sanoi TV1:n Ykkösaamussa, että hän kutsuu syksyllä eduskuntaryhmien puheenjohtajat pohtimaan Suomen roolin kasvattamista. Kiviniemi kertoi myös keskustelleensa asiasta tasavallan presidentin kanssa.
Demarinaisten 110-vuotisjuhlaan osallistunut presidentti Halonen kuvaili rauhanvälitysroolin edistämisen vaativan sekä varoja kehitysyhteistyöhön että sitkeyttä pitkissä rauhanprosesseissa.
- Sanoisin itse varovasti, että suurvallaksi ei tulla tässä eikä muussakaan asiassa itse haluamalla, vaan kyse on tietynlaisista kansainvälispoliittisista linjauksista.
Halonen muistuttaa, että kansainvälisen yhteisön toiminnassa on monia ulottuvuuksia.
- Että me tulemme vakavasti puhumaan paitsi kriisinhallinnasta, sotilaallisesta- ja siviilikriisinhallinnasta, niin siihen kuuluu myös monia muita asioita, ja toivon että sitoutuminen sitten eri tavalla kansainvälisen yhteisön toimintaan YK:ssa ja solidaarisuuteen on sen mukaista. Tämä on enemmänkin linjakysymys kuin että sanoisimme, että nyt olemme suurvalta, Halonen sanoo.
Hän arvioi naurahtaen, että "taitaa olla ilmassa, mutta hyvä asia" kun häneltä kysyttiin, mistä suomalaispoliitikkojen rauhaninnostus kumpuaa.
EU:n rauhaninstituutin perustaminen nousi esiin ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) tapaamisessa ruotsalaisen virkaveljensä, kokoomuksen Carl Bildtin kanssa Tukholmassa perjantaina. Lauantaina oman avauksensa teki pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.), joka sanoi haluavansa Suomelle erityisosaajan asemaa rauhanvälityksen suurmaana.
"Suomella paljon myönteisiä kokemuksia"
Halonen pitää kehitystä johdonmukaisena niiden myönteisten kokemusten kautta, mitä Suomelle on tullut presidentti Martti Ahtisaaren ja kansanedustaja Pekka Haaviston ja monien muiden kautta. Naisten panoksena hän mainitsee yhteisen osallistumisensa Elisabeth Rehnin kanssa Liberian kehitykseen ja moniin muihin YK-asioihin.
Halonen sanoo toivovansa, että nyt olisi olemassa oikea ilmapiiri mennä eteenpäin rauhanasioissa sekä meillä että muualla. Kokeilematta sitä ei voi tietää, hän sanoo.
Miten pyrkimykset vaikuttavat Suomen haluun YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi?
- Ei se sillekään profiilille pahaa tee. Tietysti kaikki tällaiset neuvottelutilanteet ovat sellaisia, että niissä voi aina onnistua tai epäonnistua.
- Toivon, että kansainvälinen yhteisö antaa meille arvoa ja tunnustusta siitä, että me otamme sen riskin ja sijoitamme siihen, että erilaiset rauhanprosessit ympäri maailmaa voisivat saada kansainvälistä tukea. Suomi yksinäänhän ei siihen missään nimessä riitä, mutta rohkea esiintyminen voi tuoda muita mukaan, Halonen sanoo.