Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Mari Kiviniemi sanoi Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa, että hän etsii keskustalle presidenttiehdokasta puoluejohdon ulkopuolelta.

Kari Hokkanen sanoi YLE Radio Yhden Ykkösaamussa, että voittava ehdokas voisi löytyä kansainvälisistä tehtävistä.

- Luulen, että se ehdokas löytyisi näistä julkisuudessa pyörineistä nimistä, jotka ovat lähinnä keskustalaisia merkittävissä kansainvälisissä tehtävissä. Ensimmäiseksi tulee tietysti mieleen Olli Rehn ja Anneli Jäättenmäki, hän sanoi.

Hokkasen käsityksen mukaan Olli Rehn on ollut jossain määrin kiinnostunut tehtävästä, eikä ole sitä mitenkään torjunut.