Kristillisdemokraattien europarlamentaarikko Sari Essayah`n mielestä opetusministeriön työryhmän ehdottama tuntijakouudistus asettaa oppilaat eri puolilla maata yhä eriarvoisempaan asemaan, kun pienissä kunnissa on mahdoton toteuttaa laajaa valinnaisaineiden määrää. Valinnaisuuden lisääminen vaikeuttaa myös siirtymistä koulusta toiseen.

- Peruskoululainen ei yleensä vielä kykene arvioimaan, mille alalle hän aikuisena suuntautuu. Myös valtaosalle lukiolaisista tämä on vaikeaa. Suuri valinnaisaineiden määrä rajoittaa helposti käytännössä jatko-opintomahdollisuuksia, mikäli jatko-opintoja ajatellen tärkeä oppiaine, vaikkapa fysiikka tai biologia on jäänyt valitsematta. Siksi mielestäni lasten tasa-arvo ja yhtäläiset jatko-opintomahdollisuudet toteutuisivat parhaiten lisäämällä kaikille yhteisiä opintoja.

Kieliopintojen aikaistaminen perusteltua

Essayah`n mielestä kieliopintojen aikaistaminen on perusteltua kansainvälisyyden lisääntyessä kaikilla elämän sektoreilla. Hän puolustaa myös ruotsin kielen asemaa ja osaamista.

- Tämä edellyttää laadukasta ja monipuolista ruotsinkielen opetusta niin peruskoulussa kuin muillakin opintoasteilla. Ruotsin kielen opiskeluun liittyy valitettavasti paljon piintyneitä kielteisiä asenteita, jotka haittaavat opiskelua, Essayah toteaa ja toivoo muutosta asenneilmapiiriin.

- Uskonnonopetusta ei tule muuttaa yleisen etiikan opetukseksi, vaan oman uskonnon opetus on tärkeää säilyttää perusopetuksessa nykyisessä laajuudessa. Eri katsomuksille yhteisten arvojen ja ihmisyyden opettaminen on tarpeellista kaikkeen opetukseen sisällytettynä, mutta sitä ei tule tehdä oman uskonnonopetuksen kustannuksella. Lapsilla ja nuorilla tulee olla jatkossakin oikeus ymmärtää ja sisäistää oman uskontonsa perusarvot ja saada niistä riittävästi opetusta. Oman äidinkielen oppiminen luo pohjan muiden kielten opiskeluun. Samoin oman uskonperinnön tunteminen ja sisäistäminen antaa valmiuksia ymmärtää muita uskontoja.

- Opetusministeriön työryhmän esitykset tulevat toteutuessaan merkitsemään kunnille lisämenoja. Samalla kun siirrytään uuteen tuntijakoon, on kunnille annettava uusien säännösten edellyttämät lisäresurssit, Essayah edellyttää.