Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mukaan valtiovalta sitoutuisi maksamaan Etelä-Suomessa muuta maata korkeamman tuen uusiutuvan energiaraaka-aineen käytölle tai sen käytön mahdollistavalle investoinnille.

Hyvää raaka-ainetta Pekkarisen mukaan ovat pelletti, puuhiili ja puukaasu.

Ruohosen mukaan uudistus on kuitenkin kymmenien miljoonien hanke.

- Lopullinen hinta riippuu monesta tekijästä: minkä polttoaineen valitsemme, mistä tuomme polttoaineen, mitä investoimme kattiloihin, luettelee Ruohonen.

Polttoaineen saatavuus on turvattava

Ruohonen pitää tärkeänä myös sitä, että polttoaineen saatavuus turvataan. Nyt toimivia, tarvittavan suuria, puuenergiamarkkinoita Etelä-Suomessa ja rannikolla ei ole.

- Puuenergiamarkkinoiden ja tarvittavien uudistusten aikaansaaminen kestää, joten tämän kaltainen uudistus ei taphdu aivan hetkessä. Karkeasti arvioiden uusiutuvaan energiaraaka-aineeseen voitaisiin siirtyä Helsingissä ehkä vuosina 2012-2014, sanoo Ruohonen.