Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Antti Rantakangas (kesk.) sanoi YLE Radio Yhden Ykkösaamussa, että asia on ongelmallinen, koska hakijoiden henkilöllisyyksien todentaminen on vaikeaa. Hänen tietojensa mukaan Somaliassa on tällä hetkellä 4 000 - 5 000 ihmisitä jonossa pyrkimässä Suomeen perheenyhdistämis -pykälän kautta.

-On selvää, että meidän täytyy tiukentaa tätä seulaa, mitenkä Suomeen tälläisissä tapauksissa tullaan, hän sanoi.

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyscowicz puolestaan vaati perhesidelainsäädäntöön selkeää tiukennusta. Hänen mielestään ongelmana eivät ole pelkästään väärinkäytökset vaan nykyinen liian antelias ja salliva lainsäädäntö.

- Jos ei pykäliä muuteta, se tulee lyhyessä ajassa lisäämään Suomessa olevien somalien määrää sellaisella vauhdilla, että me emme onnistu kotouttamaan heitä, hän ennakoi.