Vantaan Energian 100-vuotisjuhlassa torstaina puhunut Pekkarinen vaatii Suomeen kansallista ratkaisua kivihiilen korvaamisesta.

Valtion taholta luvassa porkkanaa

Pekkarinen lupaa, että valtiovalta sitoutuisi vastaavasti maksamaan Etelä-Suomessa muuta maata korkeamman tuen uusiutuvan energiaraaka-aineen käytölle tai sen käytön mahdollistavalle investoinnille.

Pekkarinen myöntää, että uusiutuvat luonnonvarat sijaitsevat varsin kaukana sitä paljon tarvitsevasta "hiilirannikosta". llmaston muutos kuitenkin pakottaa Suomen Pekkarisen mielestä aivan uudenlaisiin puusavottoihin.

Helsingin Energia on suunnitellut maakaasun korvaamista kivihiilellä

Hallituksen kaavailut kiristää maakaasun verotusta viisinkertaiseksi on saanut Helsingin Energian suunnittelemaan kivihiilen osuuden lisäämistä.

Nyt pääkaupungin kaukolämmöstä noin puolet tuotetaan maakaasulla ja reilu kolmannes kivihiilellä. Uusiutuvan energian osuus on vaivaiset viisi prosenttia.