Julkisen talouden alijäämä on noin 6 - 8 miljardia euroa. Edes pankkien ekonomistien ennusteet valoisammista talousnäkymistä eivät Heinosen mukaan yksin riitä hoitamaan valtion talouden rahoitusvajetta. Luvassa on kova kuuri, jotta valtion talous saadaan kuntoon, sanoo Timo Heinonen.

- Siihen tarvitaan itse asiassa ainakin kolmea eri keinoa, joista yksi on talouskasvun ylläpito. Eli turvataan valtion toimilla sitä, että talous jatkaa myönteistä uraa. Sen lisäksi me tarvitsemme palvelurakenteen uudistamista, jotta rahat käytetään tehokkaammin. Sitten ehkä tärkeinpänä on työurien pidentäminen.

- Se kuinka hyvin me näissä kolmessa onnistumme, ratkaisee sen minkä verran tulevaisuudessa tarvitaan veronkorotuksia ja mahdollisesti leikkauksia, arvioi Timo Heinonen Radio Hämeen Politiikan puhemyllyssä tiistaina.

Heinonen arvioi, että eduskunnassa keskustellaan tänä syksynä vilkkaasti talouden lisäksi myös kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, uudesta jätelaista ja energia-asioista. Parhaillaan eduskunta ja hallitus valmistautuvat ensi viikolla alkavaan talousarviokäsittelyyn.