Arven mielipiteitä lyhyesti

Musiikkitalo

Tällä valtuustokaudella täytyy ehkä ottaa hieman aikalisää uuden musiikkitalon rakentamiseen

Palloiluhalli

Turun kokoiseen kaupunkiin tai ainakin kaupunkiseudulle pitäisi saada palloiluhalli, johon mahtuu isompi yleisö.

Toriparkkihanke

Arve toivoo toriparkin valmistuvan, koska se vaikuttaa koko keskikaupungin kehittämiseen.

Pikaraitiotie

Arven mukaan Turun seudulle saataisiin pikaraitiotien myötä varmasti "uudenlaista draivia". Hankkeen toteuttamiseen tarvitaan seutuyhteistyötä ja valtion tukea.

Varsinais-Suomessa on viime vuosien aikana tehty lukuisia kuntaliitoksia. Ainoastaan Turun kanssa ei yksikään kunta ole käynyt edes vakavia neuvotteluja. Minna Arven mielestä tilanne on kestämätön, sillä Turun seutukunta ei pärjää valtakunnallisesti ilman selkeää veturia.

- Voi olla hyvä, että joku ulkopuolinen selvitysmies tulee katsomaan tilannetta, jolloin saadaan puolueeton arviointi siitä, mitä hyötyjä voisi olla erilaisista vaihtoehdoista.

Arve ei osaa antaa syytä siihen, miksi Turku pelottaa naapurikuntia. Hän toivoo, että Turkua ei tulevaisuudessa pidettäisi pahana.

- Aikanaan on tehty ratkaisuja, jotka eivät ole tyydyttäneet naapurikuntia ja siitä on jäänyt paha tunne. Nyt on uudet ihmiset remmissä ja uusi askel eteenpäin, Arve pohtii.

Kaupunginjohtajan tehtävä on ideoida

Nykyinen kaupunginjohtaja Aleksi Randell on myös entinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Voisi kuvitella, että Randellilla olisivat kaikki kaupungin langat käsissään. Minna Arve sanoo, että asetelma on selkeä Randellin roolin vaihtuessa.

- Kaupunginjohtaja johtaa kaupunkia ja hänen tehtävänään on tuoda ajatuksia, kehittämisideoita ja aloitteita poliittiseen päätöksentekoon. Minä takaan kaupunginjohtajalle työrauhan ja käyn keskusteluja poliittisten ryhmien kanssa, jotta kaupunginjohtajan ajatuksia ja työtä pystytään viemään eteenpäin, Arve toteaa.

Anoppi pelastaa lastenhoito-ongelmat

Tuore Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Arve kertoo olevansa 35-vuotias sairaanhoitaja, kauppatieteiden maisteri ja äiti. Tasapainottelu työn ja kodin välillä vaatii sovittelua, mutta Arvella on kertomansa mukaan käytössään salainen ase, nimittäin anoppi.

- Olen siinä onnellisessa asemassa, että meillä on todella hyvät tukiverkostot täällä Turussa. Auttavia käsiä kyllä riittää, sillä sekä omat vanhempani että mieheni vanhemmat asuvat Turussa, Arve kertoo.

Arven kotona vallitsee tasa-arvo. Lasten- ja kodinhoito tehdään yhdessä aviomiehen kanssa. Arve ei usko, että perheasioista edes keskusteltaisiin, jos hän olisi 35-vuotias miespoliitikko. Arven mukaan naiseus ja muiden huoli siitä, miten perheasiat hoituvat työn ohella, näkyy myös valtakunnanpolitiikassa.

- Kyllä minä sen toisaalta ymmärränkin. Äiti on kuitenkin perheessä tietyllä tavalla avainasemassa siinä lasten arjen vastuutuksessa.