Lehti kysyi keskustan, kokoomuksen ja SDP:n piirien puheenjohtajilta, pitäisikö heidän mielestään taloutta seuraavalla vaalikaudella tasapainottaa ensisijaisesti veronkorotuksilla, menoleikkauksilla vai molemmilla.

Kyselyn yllättävin tulos on, että keskustan piirijohtajista yli 70 prosenttia kannattaa myös menoleikkauksia. Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) on sanonut puolueen pitävän leikkauksia viimeisenä keinona.

Leikkauskohteiden nimeäminen on kuitenkin piirijohtajille vaikeaa. Kaikki puolueet parantaisivat julkishallinnon tuotavuutta. Demarit olisivat valmiita leikkaamaan myös puolustusmäärärahoista ja maataloustuista. Kokoomus säästäisi pidentämällä työuria.

Kaikki vastaajat kannattivat veronkorotuksia, mutta niiden kohteet sen sijaan jakavat näkemykset puolueesta riippuen.

Kokoomus kiristäisi ennen kaikkea ympäristöön ja terveyteen liittyviä kulutusveroja. Sosiaalidemokraatit haluavat kiristää pääomaverotusta ja lisätä verotuksen progressiivisuutta. Kulutusverojen kiristyksiä demarit vastustavat. Keskustan piirijohtajat puolestaan kannattavat kokoomuksen tapaan kulutuksen verottamista. Reilu viidennes keskustalaisista puheenjohtajista kiristäisi demarien kanssa pääomaverotusta.

Kolmen suurimman puolueen piirien puheenjohtajia on yhteensä 52. Kyselyyn vastasi 38 puheenjohtajaa.