Kokoomuksen ja SDP:n tavoitteena on vähentää kuntien määrää tulevaisuudessa jopa kolmannekseen nykyisestä 342 kunnasta. Keskustan mielestä kuntien määrän supistamisessa tulisi olla huomattavasti maltillisempi.

Kummankin osapuolen perustelut näkemyksilleen ovat samat: palveluiden parantaminen, tehokkuuden lisääminen ja vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen.

Keskustalaisen hallinto- ja kuntaministeri Tapani Töllin mukaan kuntaliitoksia tulisi pohtia kunkin alueen lähtökohdista käsin.

-Uskoisin, että tästä on löydettävissä puolueiden välillä enemmänkin yhteisymmärrystä kuin julkinen keskustelu osoittaa. Tämä on pelkistynyt tällaiseksi, että mikä on teidän mielestänne kuntien oikea lukumäärä, kun meidän pitäisi puhua palveluista, ministeri summaa.