Seinäjoki-Oulu-radan rahoituspäätöstä voi pitää odotettuna, sillä hallitusryhmien kesäkokouksissa kaikki puolueet ilmoittivat ajavansa radan peruskorjausta. Valtiovarainministeriön esityksessä ratahankkeeseen oli varattu viisi miljoonaa euroa, mutta torstaina ripeästi käydyssä budjettiriihessä hankkeelle löydettiin tarvittavat 40 miljoonaa euroa.
Ratahankkeen peruskorjausrahoista, noin 35 miljoonasta eurosta, puolet on ns. uutta rahaa ja loput noin 17 miljoonaa euroa nipistettiin sadasta eri kohteesta. Liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan yksikään meneillä olevista muista hankkeista ei menettänyt rahojaan ratahankkeen takia.
Ohikulkutiehankkeet varmistuivat
Molemmat pohjalaiset ohikulkutiehankkeet saivat myös rahoitusta rakennustöiden aloittamiseen ensi vuodelle. Mustasaaressa Sepänkylän ohikulkutien ja Seinäjoella itäisen ohikulkutien rakentaminen alkaa vuoden 2011 lopulla.