Katainen korostaa erikseen puhuvansa "muutamasta mediasta", koska hänen mukaansa valtaosa paikalla olleista ei nähnyt puheessa kohu-uutista.
Ensi viikolla Moskovaan matkustava Katainen kuitenkin myöntää verranneensa Venäjän taloutta vanhentunein tiedoin Hollantiin, kun oikea vertailukohta olisi ollut Espanja. Se ei Kataisen mukaan muuta itse perusasiaa: EU:n jäsenenä Venäjä ei taloudellisesti kuuluisi unionin suurimpiin.
Kataisen mukaan Venäjän halu suurvalta-asemansa palauttamiseen on kuitenkin huomioitu hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa ja sama linjaus näkyy myös hallituksen Venäjä-toimintaohjelmassa.
Venäjän etu ei aina ole Suomen etu
Katainen jatkaa Venäjä-keskustelua listaamalla itänaapurin kaksi keskeistä tavoitetta: kasvattaa taloutta ja monipuolistaa tuotantorakennetta sekä korostaa suurvalta-asemaa muilla kuin talouden areenoilla joskus myös hieman kyseenalaisin keinoin. Ensimmäiseen tavoitteeseen pitää Kataisen mielestä suhtautua rakentavasti ja yhteistyöhön hakeutuen, mutta toinen on hankalampi.
Kataisen mukaan naapuri saa välillä olla ihmeissään ja mainitsee esimerkkinä Venäjän lapsiasiainvaltuutetun taannoisen Suomen-matkan. Katainen kuvaa matkaa merkilliseksi ja toteaa, että Suomen on pidettävä kiinni oikeusvaltiosta ja omasta lainsäädännöstään.
Katainen lopettaa päiväkirjamerkintänsä vaatimalla lisää avointa keskustelua myös Venäjän-suhteista. Se voisi olla hänen mukaansa todellinen Suomen etu.