SDP:n Kymen piirin puheenjohtaja Suna Kymäläinen tiedostaa tulevien eduskuntavaalien painoarvon erityisesti Kymen vaalipiirissä.

- Varmasti näin on. En haluaisi ajatella kuitenkaan ketään erityisenä vastustajana. Meidän tulee mennä selkä suorana omalla viestillä tuleviin vaaleihin, Suna Kymäläinen sanoo.

SDP:n entisen ay-vaikuttajan Matti Putkosen siirrolle Timo Soinin joukkoihin Kymäläinen ei antaisi liian suurta painoarvoa.

- Putkonenhan on erittäin ristiriitainen hahmo. Hän itse oli vahva ydinvoimalobbari ja siirtyi sitten kielteisen kannan ydinvoimaan ottaneiden Perussuomalaisten riveihin. Jos Perussuomalaiset nyt voimistavat vaalityötään Kymen vaalipiirin alueella, niin on rohkaisee myös meitä entistä vahvempaan vaalityöhön.

Kymäläinen ei näe SDP:n maahanmuuttolinjauksia seurauksena Perussuomalaisten maahanmuuttokriittisestä ohjelmasta. Kymäläinen nostaakin puolueensa koko maahanmuuttokeskustelun eturintamaan.

- Tähän saakka kaikki isot puolueet ovat asiaa lähinnä hyssytelleet ja kysymykset ovat olleet poissa keskustelusta. Tällä hetkellä kansanjoukot haluavat tästä asiasta puhua ja suurista puolueista demarit on se, jolla tästä on oma maahanmuuttopoliittinen ohjelma, Kymäläinen sanoo.

Kymäläinen myöntää, että maahanmuuttoon liittyvät kysymykset eivät kuitenkaan ole tärkeysjärjestyksessä kärjessä tulevien vaalien asialistalla.

- Meillä on Suomessa 900 000 köyhyysrajan alla elävää ja ovathan esimerkiksi heidän, eläkeläisten tai lapsiperheiden asiat tärkeämpiä. Maahanmuuttopolitiikkaakaan ei kuitenkaan sovi sulkea keskustelusta pois, hän sanoo.

Viisi kansanedustajapaikkaa tavoitteena

Demarit lähtee tuleviin vaaleihin erikoisesta asemasta. Puolueen kansanedustajien määrä putosi viime vaaleissa ensimmäistä kertaa ainoastaan neljään kansanedustajaan. Ei siis ihme, että selkeänä tavoitteena on paikkamäärän kasvattaminen viiteen. Oman haasteensa tuo myös Sinikka Hurskaisen luopuminen ehdokkuudesta.

- Tällainen muuttaa aina asetelmia, sillä istuvilla edustajilla on aina vakiintunut äänestäjäjoukko. Nyt heillä on uusi ehdokas haussa ja toivon, että se on SDP:n ehdokas.

Viimeisimmissä kannatustutkimuksissa Demarit on jo nokittanut Keskustaa, mutta Kokoomus menee pitkällä edellä. Kymäläinen uskoo ajan riittävän Kokoomuksen haastamiseen.

- Jos Kokoomuksen kannatuslukuja vertaa siihen mitä esimerkiksi meillä oli hallituksessa ollessamme, niin ei Kokoomuksen kannatus niin erinomainen ole, Kymäläinen muistuttaa.

SDP:n lopullinen ehdokaslista Kymenvaalipiiristä selviää, kun jäsenäänestyksen tulokset selviävät 24. syyskuuta.