Kiviniemi kommentoi kokoomuksen Venäjä-arvioita lyhyesti budjettineuvottelujen tauolla iltapäivällä. Kiviniemi otti hieman etäisyyttä Kataisen ja Stubbin puheisiin.
- En ole paljoakaan ehtinyt tutustua näihin lehtiuutisiin, mutta pitää muistaa, että mielipiteet kuultiin kokoomuksen järjestämässä tilaisuudessa, jossa se esiintyi puolueena, Kiviniemi täsmensi.
Katainen ei yllättynyt Venäjän reaktioista
Illalla YLE Uutisten haastattelussa kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen toppuutteli kysymystä siitä, kenen suulla hän itse ja ulkoministeri Stubb puhuivat.
- Hallitus voi olla kokoomuksen linjoilla tai kokoomus hallituksen. Puhuimme totuuksista, Katainen sanoi.
Rennosti esiintynyt Katainen painotti, että hän oli puhunut nimenomaan Venäjän taloudellisesta tilanteesta. Kataisen mukaan Venäjä on bruttokansantuotteeltaan samaa kastia keskikokoisen eurooppalaisen maan kanssa.
Aiemmin päivällä Katainen kertoi, ettei hän yllättynyt Venäjän reaktioista.
- Sen sijaan yllättävää on, miten asiaan Suomessa edelleen reagoidaan, hypitään seinille, Katainen huomautti.
Alkuviikosta Katainen arvioi, että valtiona Venäjä ei ole talousmahti mutta kylläkin raaka-ainemahti. Hänen mielestään Venäjä on omasta mielestään suurvalta. Kataisen mukaan Venäjä-keskustelu ei ole hämmentänyt hallitusta eikä vaikuttanut sen työhön. Hän pitää syntynyttä sananvaihtoa normaalina keskusteluna, mutta samalla vähän täydentää arviotaan Venäjän tilasta.
- Tämä on normaalia keskustelua. Sitä paitsi me olemme (Konstantin) Kosatshovin kanssa vanhoja kavereita ja tapaamme ensi viikolla. Tosiasia on se, että Venäjä on luonnonvarojen, puolustuksellinen ja turvallisuuspoliikan suurvalta, mutta taloudessa maa ei tietenkään sitä ole. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan sen näkee kun katsoo bruttokansantuotteen lukuja.
Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Konstantin Kosatshov on ihmetellyt kokoomuspoliitikkojen puheita ja sanoo aikovansa nostaa asian esille Kataisen Moskovan-vierailulla.