Keskustan ministeriryhmä haluaa jättää puoluetuen uudistuksen seuraaviin hallitusneuvotteluihin, kertoi keskustan verkkolehti Verkkoapila keskiviikkona.
Puoluetuen uudistuksessa edetään nyt pääministerin ohjeistuksen mukaisesti eli uudistus siirtynee ensi kevääseen.
- Pääministeri Mari Kiviniemen sana ratkaisee, kuinka asiassa toimitaan, toteaa puoluetukea uudistaneen työryhmän varapuheenjohtajana toiminut Heikki Aaltonen valtioneuvoston kansliasta.
Valtioneuvoston kanslian viime helmikuussa asettama puolueiden julkisia tukia ja valvontaa uudistava työryhmä jätti puoluetukien uudistusta koskevan mietintönsä kesäkuun lopussa. Mietinnössä ehdotettiin, että puoluetuesta 12 prosenttia suunnattaisiin puolueiden paikalliseen toimintaan. Vastaavasti tukeen tulisi 3,4 miljoonan euron korotus.
Valtioneuvoston kanslian toimeksiantoa toteuttanut työryhmä jatkoi vaali- ja puoluerahoitustoimikunnan puheenjohtajan Lauri Tarastin puoluerahoitusta selvittäneen työryhmän työtä.