Kataisen mukaan innovaatiotoimintaa koskevaa tukivalmistelua kannattaa edelleen jatkaa. Kokonaan uusia, mutta osittaisia muutoksia yritysten verotukseen ei valtiovarainministerin mielestä kannata enää tehdä, koska seuraava hallitus miettii laajempia verouudistuksia.

Keskusta haluaisi tukea työllisyyttä ja kasvua jo ensi vuonna uudella innovaatiotoiminnan verovähennyksellä.

Hallituspuolueet sopivat tutkimus- ja kehitystoiminnan kulujen osittaisen verovähennyksen selvittämisestä hallitustaipaleen puolivälin politiikkariihessä. Selvityksen tiedot ovat nyt käytettävissä.