Keskustalaiset esittävät yhdistymishallituksen puheenjohtajaksi oululaista valtuutettua Kyösti Oikarista. Jos yhdistymishallituksen puheenjohtajaksi kuitenkin valittaisiin kokoomuslainen, keskustalaiset haluavat kokoomuksen luopuvan kaupunginhallituksen puheenjohtajuudesta jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi.

Kokoomuksessa esillä on voimakkaimmin paikalle ollut ehdolla Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esko Kurvinen.

Oulun kaupunginvaltuuston keskustalainen puheenjohtaja Riikka Moilanen muistuttaa, että keskusta on ollut viime vaalien suurin puolue yhdistyvien kuntien yhteisissä äänimäärissä.

- Olen keskustellut asiasta muidenkin ryhmien edustajien kanssa ja tämmöselle neuvottelulle on ihan selkeä tarve, sanoo Moilanen. Hän ei kuitenkaan uskalla vielä arvioida keskustelujen lopputulosta.