EU:n pankkivalvojien riskitestissä on mukana yli 90 pankkia - muun muassa suomalaiset OP-Pohjola, Nordea ja Sampo-Pankki. Riskitestin tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin pankit selviävät mahdollisista uusista talousongelmista.
Testissä 65 prosenttia Euroopan pankeista.
Tulokset julkistetaan kahden viikon kuluttua perjantaina. Rehnin mukaan testien tuloksia ei peitellä.
- Avoimesti kerrotaan näiden stressitestien tulokset ja kuvataan ongelmakohdat. Totta kai siinä tilanteessa on myös keinot toimia. On tärkeää, että kansallisilla viranomaisilla eli jäsenmaiden hallituksilla on suunnitelma valmiina, millä tavalla pankkien pääomittaminen hoidetaan, jos niiden omat voimat markkinoilla eivät riitä suoriutumaan tästä pääomituksesta, Rehn sanoi perjantaina YLE Uutisille Mikkelissä.
Suomella on tukisuunnitelma on valmiina.
Perjantai antaa sulatteluaikaa
Riskitestien julkistamispäivä on perjantai siksi, että tarvittaessa pankeilla ja viranomaisilla on viikonloppu aikaa reagoida. Muussa tapauksessa vaarana voisi olla, että ihmiset vetäisivät talletuksensa pois ongelmapankeista.
Samalla varmistetaan, etteivät sijoittajat lähde tekemään hätiköityjä päätöksiä, vaan heille jää aikaa kunnolla aikaa sulatella ratkaisuja.
Rehn luottaa uusien valvojien tuloon
Rehn uskoo EU:n yhteisen rahoitusvalvonnan toteutuvan pian, vaikka EU-parlamentti joutuikin keskiviikkona lykkäämään äänestystä uusien valvontaviranomaisten luomisesta erimielisyyksien vuoksi.
- Viive on vain syyskuulle. Olen luottavainen, että ratkaisu syntyy syyskuussa. Näin uusi sääntelyn ja valvonnan arkkitehtuuri voi käynnistyä ensi vuoden tammikuussa. Me tarvitsemme sitä, Rehn sanoi.
Keskiviikkona ratkaisua ei saatu aikaan, koska neuvosto ja parlamentti ovat eri mieltä siitä, kuinka paljon valtuuksia uusille valvojille pitäisi antaa.