Kolme päätöstä:
- Teollisuuden Voiman lupa Olkiluotoon
- Posivan loppusijoituspaikan laajennus Eurajoelle
- Fennovoiman lupa Simoon tai Pyhäjoelle
Sosialidemokraattien Raimo Piirainen on ehdottomasti yhden ydinvoimalan lisärakentamisen ja empien kahden lisärakentamisen kannalla. Piirainen perustaa näkemyksensä eduskunnan talousvaliokunnan kantaan.
Vasemmistoliiton Merja Kyllönen on yksiselitteisesti ydinvoiman lisärakentamista vastaan. Kyllösen mielestä myönteisellä päätöksellä romutetaan uusiutuviin energiamuotoihin nojaavan huipputeknologian kehittäminen.
Keskustan Timo Korhonen puoltaa kahden lisäydinvoimalan rakentamista. Korhosen kannan on erityisesti ratkaissut hallituksen päätös ydinvoiman ohella kehittää kotimaista uusiutuvaa energiaa.
Keskustan Paula Lehtomäki kannattaa lisäydinvoiman rakentamista, hän on on ollut mukana valmistelemassa hallituksen esitystä.