-Tämä hallitus ei määrittele seuraavan hallituksen kehyksiä niiltä osin kun määrärahat ovat muutenkin päättymässä, sanoi Katainen eduskunnan lisäbudjettikeskustelussa maanantaina.
Katainen sanoi ymmärtävänsä, että tilanne on VR:n kannalta ongelmallinen. VR:n pitäisi tietää jo ensi vuoden alkupuolella, mitä liikennettä valtio ostaa jatkossa. Osa sopimuksista on umpeutumassa.
- Nyt pitää katsoa mitä sille nyt sitten voi tehdä. Tässä on ihan tällaisesta perinteisestä ajattelutavasta kysymys, selitti Katainen.
Kaukojunaliikenteen mahdollisen supistumisen otti esiin kansanedustaja Lauri Kähkönen (sd). Hän korosti, että valtiovarainvaliokunta on ottanut kantaa määrärahatason säilyttämiseksi nykyisellään.
Kähkösen mielestä kaukojunavuorojen karsiminen olisi erityisen tuhoisaa Itä-Suomen osalta. Aikanaan kun yöjunia lakkautettiin, sitä perusteltiin päivävuorojen lisäämisellä, muistutti Kähkönen
Valtio ostaa kaukojunavuoroja ensi vuonna 31,5 miljoonalla eurolla vuodessa. Vuodesta 2012 lähtien budjettiraameihin on kirjattu vain 20 miljoonaa euroa vuosittain. Lopullisen ostorahoituksen määrän ratkaisee seuraava hallitus ja eduskunta.