Tuleva pääministeri Mari Kiviniemi paljasti ministerilistansa keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksessa Helsingissä. Ainoa muutos aikaisempaan on Tapani Töllin nostaminen hallituksen kuntaministeriksi Kiviniemen itsensä tilalle.
Töllin nimittämisellä on tarkoitus rauhoitella keskustan vahvimpia kannatusalueita Pohjois-Suomessa. Keskustan suurin piiri Pohjois-Pohjanmaa jäi tyystin ilman paikkaa puoluejohdossa Lahden puoluekokouksessa.
- Hallintovaliokunnan puheenjohtajana Tapani tuntee kaikki salkkunsa asiat eikä se hirveästi haittaa, että hän on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta, Kiviniemi nauratti kokousväkeä.
Tölli on 59-vuotias kuuden lapsen isä. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Tyrnävän kunnanjohtajana. Kansanedustajana hän on ollut keväästä 2003 alkaen.
- Tunnen suurta vastuuta ja yritän hoitaa tehtävän niin hyvin kuin osaan, Tölli itse sanoo.
Hänen mukaansa kuntakenttä on suuressa myllerryksessä ja vaikeiden päätösten edessä.
- Erityisesti sosiaali- ja terveysmenojen kasvupaine on suuri ja samalla elämme tiukan talouden aikaa. Kovin suurta liikkumavaraa ei ole, Tölli arvioi.
Tölli on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri. Sotilasarvoltaan hän on majuri.
Töllin lisäksi hallitukseen ei tule muita uusia ministereitä. Keskustassa monet olivat toivoneet laajempaa ministerikierrätystä, mutta Kiviniemen mukaan siihen ei ole tarvetta.
- Pärjäämme oikein hyvin tällä joukolla.
Hallituspuolueiden puolue-elimet ovat tänään maanantaina päättäneet uuteen hallitukseen menosta. Kokoomus, RKP, vihreät ja keskusta jatkavat kaikki hallituksessa.
Mari Kiviniemen johtama hallitus nimitetään tiistaina. Uuden hallituksen ohjelmasta sovittiin jo lauantaina muutaman tunnin neuvottelujen jälkeen.