Kaupunginhallituksen puheenjohtajan, kokoomuksen Tapani Mäkisen mukaan järkevä kiinteistönpito kärsii siitä, että nykyisiä rakennuksia ei voida korjata tarpeeksi.

Peruskorjausten lisäksi Vantaalla jäänevät toteuttamatta myös uudet kaupungin palvelut. Palvelutasoa ei kuitenkaan aiota heikentää. Jäissä ovat myös kaupungit uudet investoinnit.

Vantaa veroprosentti ei ensi vuonna ole nousemassa, koska kaupunki nosti veroprosenttia tälle vuodelle. Kaupungin tavoitteena on tehdä ensi vuodelle talousarvio, joka on 28 miljoonaa euroa tappiollinen.

Verotuloja Vantaalle kertyy ensi vuonna arviolta 814 miljoonaa euroa. Vantaan tavoitteena on saada kaupungin talous plussalle vuoteen 2013 mennessä.