Helsinkiläinen Arhinmäki valittiin ensi kerran puheenjohtajaksi viime vuonna, kun Martti Korhonen luopui tehtävästä kesken kauden.
Myös puoluesihteeri Sirpa Puhakka jatkaa tehtävässä. Hän voitti Reko Ravelan äänin 208 - 85.
Korhonen teki ratkaisunsa, kun puolue menestyi heikosti eurovaaleissa ja jäi ilman paikkaa. Arhinmäki otti varapuheenjohtajana puheenjohtajan tehtävät hoitaakseen kesäkuun alussa. Puoluevaltuusto aateloi Arhimäen johtoon kuun lopussa ilman vastaehdokkaita. Nyt 33-vuotias Arhinmäki sai tehtävän kolmeksi vuodeksi.
Muutoksia ei saatu myöskään varapuheenjohtajakaksikkoon, vaikka ensimmäisen puheenjohtajan paikkaa tavoitteli myös toinen varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen. Oululainen Risto Kalliorinne voitti hänet äänin 157 - 135 . Näin kumpikin jatkaa entiseen tapaan.