Gunvor Kronman on seurannut kolme vuotta Hanasaaren ruotsalais–suomalaisen kulttuurikeskuksen Svenska nu -projektia. Siksi kokoomuksen puoluekokouksen kannanotto tuli Kronmanille odottamatta.
– Käytännön kokemuksemme Hanasaaressa on, että nuorten suhtautuminen ruotsinopetukseen sekä kieleen ja kulttuuriin on muuttunut myönteisemmäksi, Kronman sanoo.
Kokoomuksen puolueväen kantaa Kronman pitää masentavana. Hänen mielestään se kertoo puolueiden yleisestä poliittisesta ilmapiiristä, johon Suomi on luisumassa. Tavoitteena näyttää olevan yhä monokulttuurisempi Suomi.
– Muutos näkyy etenkin, jos puhutaan Suomeen muuttavista ihmisistä ja työperäisen maahanmuuton tarpeellisuudesta, Kronman sanoo.
eoria ei riitä innostamaan nuoria
Svenska nu -projekti vie ympäri Suomen sellaista ruotsia, jota ei löydy koulukirjoista. Kouluissa on kiertänyt ruotsinkielisiä vieraita kirjailijoista muusikoihin.
– Kun tv-kokki ampaisee luokkaan, niin se on melkein kuin tunti stand up -komiikkaa på svenska. Ja varmasti menee viesti perille, kertoo tunteja seurannut projektipäällikkö Kai Jaskari.
Gunvor Kronman pitääkin yhtenä onnistumistekijänä sitä, että kieli on osa aitoa ja kiinnostavaa tilannetta, ei pelkkää teoriaa. Hän arvelee, että teorialla on Suomessa edelleen liian suuri rooli kielenopetuksessa.
- Tietysti kielioppi on tärkeää, mutta ehkä vielä tärkeämpää on antaa nuorille kokemus siitä, että he ihan oikeasti hyötyvät ja oppivat, heitä haastetaan, heitä nauratetaan – ja että jotakin merkittävää tapahtuu, kun he kielen kautta kohtaavat jotakin uutta.