Vanhanen sanoi, että puolueen sisäiset eripurat ovat rasittaneet hänen mieltään. Hän toivoi vankkaa tukea seuraajalleen ja halusi yhdistää joukkoja.

-Muistakaa että paras kaveri on se, josta saa parhaan vastuksen, Vanhanen sanoi.

Asiakysymyksissä väistyvä pääministeri sanoi olevansa tyytymätön siihen, ettei työurien pidentämisen välttämättömyyttä ole ymmärretty. Työmarkkinajärjestöjä hän ei koe saaneensa heräämään siihen, "mitä globaali kello on lyönyt".

Erityiskiitoksen Vanhanen antoi puolestaan eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Timo Kallille (kesk.), joka on toiminut tehtävässään määrätietoisella rauhallisuudella.

Vapaus ja valinnanvapaus

Vanhanen päätti viimeisen puheensa arvopohdintaan. Hänen mielestään vapaus ja valinnanvapaus ovat niitä arvoja, joiden puolesta yhteiskunnassa kannattaa toimia, koska ihminen jaksaa kummasti ollessaan oman elämänsä herra. Viranomaisten ohjeita siitä, miten pitää elää, ei tarvita.

-Uskon, että silloin kun työstään pitävä, pihansa siivoava ja lastensa perään katsova mies tai nainen kokee seisovansa omilla jaloillaan - silloin myös tämä rakas Suomi pärjää, hän maalaili.

Keskustan puoluekokous valitsee Vanhaselle seuraajan puolueen puheenjohtajaksi tänään alkuillasta. Uusi puheenjohtaja noussee myös pääministeriksi.