Kaksi kirjan kirjoittajista, kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Tuomo Puumala sekä ministerin erityisavustaja Annika Saarikko maalasivat YLE Radion 1:n ykkösaamussa karun kuvan suomalaisten onnellisuusvajeesta.

Onnellisuus ei ole kasvanut samaa tahtia BKT:n kanssa, vaan 700 000 ihmistä syö masennus- ja mielialalääkkeitä. PISA-tuloksissa Suomi kyllä pärjää, mutta lapset ja nuoret voivat huonosti. Muun muassa näistä syistä keskustan nuori polvi halusi osallistua viime aikoina lisääntyneeseen onnellisuuskeskusteluun.

-Tuntuu että onnellisuus taitaa olla radikaaleinta mitä meidän sukupolvi osaa ja mistä haluaa puhua. On oikeastaan hämmästyttävää, että ihmisten hyvinvointi ja ylisukupolvinen välittämisen politiikka on aika kaukana siitä tämän hetken politiikan ytimestä, millä Suomea hoidetaan, Saarikko sanoi.

Virkamiespolitiikka ei sytytä

Konkreettisiin toimiin nuori polvi ryhtyisi muun muassa parantamalla työelämän laatua ja yksinkertaistamalla sosiaaliturvaa. Myös omassa puolueesta löydetään korjaamisen paikkoja. Siltä toivotaan uusiutumista ja uimista pintakuohuja syvemmälle. Puumala näkee keskustan painolastina seitsemän vuotta kestäneestä hallitustaipaleesta tarttuneen "asianhoitajan" leiman.

-Silloin aatteellinen, tunteeseen, paloon tai intohimoon perustuva politiikka, mikä kuitenkin pitäisi olla ainakin nuoren sukupolven näkökulman mukaan keskiössä, jää helposti vähemmälle, hän sanoi.

Molemmat kirjoittajat ovat sitä mieltä, ettei politiikassa viime aikoina lisääntynyt puhe onnellisuudesta ole ollenkaan "höttöä" vaan siinä ollaan päinvastoin kaikkein syvimpien asioiden äärellä.

-Paras puolue on se, joka pystyy nämä arvonsa konkretisoimaan, tiivisti Saarikko.

Saarikko ja Puumala ovat molemmat ehdolla puolueen varapuheenjohtajiksi viikonlopun puoluekokouksessa Lahdessa.