Lahti, tajuatko sinä demari- ja kokoomus-ikeen alla kärvistelevä junttipellekaupunki, että tähän nurkkakuntaisuuden, kateuden ja kyräilyn täyttämään Vesijärven perimmäiseen umpisuoleen on saapumassa tivoli, jossa on enemmän energiaa ja kuohuntaa kuin Rolling Stones -konsertissa.

Totisesti siinä tanner tömisee ja aidat kaatuvat, kun pääministeri Matti Vanhanen johtaa siunatun kansan Pohjanmaan ja Kainuun erämaista luvattuun kaupunkiin Lahteen, jossa kaikki asuvat leveämmin! Suomen keskusta vyöryy tulevana viikonloppuna Lahteen kuin Raamatussa mainittu heinäsirkkalauma.

Kysyin alussa Lahden tilannetajua, etsin Lahden sydäntä sen vuoksi, että täkäläiset päättäjät lupasivat tarjota kaukaa Suomen periltä Lahteen saapuville nälkäisille ja janoisille kepulaisille sympatian ja lämpimän käden lisäksi myös kahvia, teetä ja voileipää. Eikös täällä ruvettu marisemaan, mitäs te niitä kepuleita hyssälöitte, kun meillä on omat köyhämme ja kepulaisemme.

Miettikää nyt, joku onneton pääsee Pohjanmaalta Lahteen - tai jopa Kuusamosta! Kyllä hänelle on kohvit tarjottava ja vaikka santsikuppi. Jo Jeesuskin – eikö hänessä ole jotain samaa kuin Matti Vanhasessa – totesi suurinpiirtein, että sallikaa kepulaisen tulla tyköni.

Jumal auta, Lahteen saapuu tulevana viikonloppuna tuhansia kepulaisia. Kuinka heitä voi yhä olla noin paljon, vaikka heille ei arjen politiikassa ole mitään käyttöä? Kepu on olemassa, kun Kepu on joskus keksitty eikä kukaan ole vielä oivaltanut, mitä heille pitäisi tehdä. Toisaalta kepulit voivat olla olemassa, koska ei heistä mitään haittaakaan ole. Puolue voisi ottaa vaalisloganikseen "Hajuton ja mauton Keskusta".

Miettikääs oikeasti. Ei Kepua tarvita yhteiskunnallisen vaikuttamisen kartalla, kun demareiden oikea, se rakastava ja oveton siipi on oikeammalla kuin Persut ja Kokoomus on markkinoinut itseään työväen puolueena.

Siis, missä on se rako, johon kepu tunkee. Ei kait nyt sinne, vaikka niiden politiikka joskus tuntuu tulevan suoraan sieltä.

Toki keskustalaiset itse kokevat olevansa vaihtoehto – siis vaihtoehto mille? Ehkä kuulemme vastauksen tulevana viikonloppuna.