Musiikkitalon valmistuttua sen ja RSO:n yhteiskulut ovat Yleisradiolle noin kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.

Wallinin mielestä Yleisradion pitää jatkossakin löytää itse rahoitus orkesterilleen.

- Kymmenen miljoonaa euroa on paljon rahaa myös valtiolle. Jos tämä siirrettäisiin valtion maksettavaksi, se olisi pois valtion kulttuuribudjetista. En usko, että sitä rahaa saataisiin valtiovarainministeriöstä uutena rahana, vaan se pitäisi ottaa opetus- ja kulttuuriministeriön budjetin sisältä. Tämä tarkoittaisi reippaita leikkauksia alueelliselle kulttuuritoiminnalle. En tule tässä vaiheessa missään tapauksessa puoltamaan sen siirtoa. Tämä nykyinen työnjako perustuu aikanaan hyväksi katsottuun tapaan, ja pitäisin kyllä siitä kiinni, että Suomen Yleisradiolla tulee jatkossakin olemaan oma orkesteri, Wallin toteaa.

Wallin kuitenkin ymmärtää, että tiukassa taloustilanteessa Yleisradionkin on pohdittava erilaisia toimintamalleja.

- Tällaista on esitetty aina silloin tällöin. Varmasti tämä akuutti tilanne johtuu siitä, että Musiikkitalo tulee, yllätys yllätys, kalliimmaksi, kuin mitä alunperin uskottiin. Tämä tietysti pakottaa kaikkia osapuolia katsomaan läpi omia budjettikehyksiään ja menoeriä. Radion Sinfoniaorkesteri on kuitenkin radion orkesteri. Jos se ei enää toimisi radion, vaan jonkun muun organisaation puitteissa, niin se ei enää olisi Radion Sinfoniaorkesteri.