Urpilainen perustelee julkistamista sillä, ettei yksittäisten ja osittain virheellisten tietojen julkaiseminen ole eduksi kenellekään. Hänen mukaansa puolue on ollut jo aiemmin valmis julkistamaan tuet takautuvasti, mutta on odotellut, että puolueet saisivat yhdessä sorvattua julkistamista koskevat pelisäännöt.
- Mutta nyt kesän aikana julkinen keskustelut on mennyt siihen, että esillä on yksittäisiä, satunnaisia ja jopa vääriä summia. Siksi tein henkilökohtaisen ratkaisun eilen ja päätin, että SDP tulee esittämään tuet jo elokuun aikana, Urpilainen sanoo.
- Yksi hyvä esimerkki on Patrian eilen julkistama 6 000 euron tuki. Meillä ei löydy tilinpäätöksestä tällaisia summia - yksittäisiä ehdokkaita Patria on varmaankin tukenut, mutta ei puoluetta.
Urpilaisen mukaan tukitiedot julkistetaan heti kun lahjoittajilta on saatu siihen lupa.
Kokoomuksella paineita
Tähän mennessä pahimmassa vaalirahapyörityksessä on ollut keskusta. Tänään julkistamisen kannalle taipui paitsi SDP myös RKP, joka jo julkisti saamansa miljoonaluokan puolueavustukset. Keskustakin täydentelee omia, kesäkuussa julkistettuja tukilistojaan.
Pahimmat paineet ovat nyt kokoomuksella, jossa sielläkin ilmeisesti harkitaan jonkin sortin ulostuloa pikapuoliin.
Urpilainen esitti tänään vaalituen alajaraksi 2 000 euroa ja keskustan Matti Vanhanen lahjoitusten ylärajaksi 15 000 euroa.