- Urheilutermein ottaa ihan suunnattomasti päähän. Eihän sille mitään voi. Kisa oli tottakai hirmuisen kova ja me hävittiin yhdellä äänellä 7-8. Tällaista tällä kertaa.
Stubb on silti äärimmäisen tyytyväinen Lahden MM-hiihtojen hakemukseen, koko hiihtoporukkaan ja kaikkiin hakemusta tehneisiin ihmisiin. Ulkoministerimme kannustaa Lahtea tekemään uuden hakemuksen heti perään, nostamaan päät pystyyn ja hankkimaan Lahteen MM-hiihdot vuodelle 2017.
Alexander Stubb ei lähtisi tekemään mitään toisin hakemuksen suhteen, sillä hänen mielestään kampanja onnistui todella hyvin. Hän muistuttaa, että Lahti on kuitenkin parantanut roimasti, sillä viime kerralla se sai ainoastaan yhden pisteen äänestyksessä tämänkertaisen seitsemän sijaan.
- Parannettiin huimasti tällä kertaa. Valitettavasti ruotsalaiset veivät voiton kotiin, mutta hoidetaan ensi kerralla. Ei muuta kuin päät pystyyn, kehottaa Stubb.
Suomen ulkoministeri kertoo Lahden MM-hiihtojen hakemisen olleen käytännössä vajaan vuoden projekti.
- Ensimmäisessä vaiheessa keskusteltiin Vancouverissa FIS:n jäsenten eli niiden kanssa, jotka äänestävät. Sitten seuraava vaihe oli se, että minä soitin koko tämän FIS:n hallituksen läpi ja viimeinen vaihe oli tämä presentaatio, joka oli oikeastaan vaan tällainen silaus tälle hankkeelle.