Itsekin 10 vuotta keskustan puoluesihteerinä toiminut Kääriäinen sanoo, että puolue tarvitsee nyt perusteellista pöydän putsausta ja henkilövaihdoksia.
- Syyllisten nimeämisellä tämä asia mitenkään etene, mutta toivon, että puoluekokous voisi järjestää puolueen asiat niin, että voisimme lähteä tulevaisuuteen puhtaalta pöydältä ja toinen toisiimme luottaen, Kääriäinen sanoo.
Kääriäisen mielestä viime aikojen kuohunta on täyttänyt keskustalaisten kurkun. Hän toivookin kuohunnan loppumista, jotta puolue pääsisi vihdoin viimein varsinaisen politiikan tekoon.
- Sisäinen henki on rapautunut, liian pitkälle rapautunut, ja se on omiaan ruokkimaan myös julkisuuteen tällaisia ikäviä juttuja. Kaikki menkööt itseensä ja muistakoot, mikä on tärkeintä politiikassa. Ja kyllä varmaan henkilövaihdoksilla on aina terveyhdyttävä vaikutus, Kääriäinen pohti.